maanantaina, helmikuuta 27, 2006

Suomi on hopeamaa

Suomen urheat hopea-pojat tulivat yöllä kotiinsa. Voi miten hienoa olikaan kuulla ja nähdä, kun nuo silminnähden humalassa olevat jääkiekkoilijat ottivat yleisönsä Kauppatorilla keskellä yötä. Yllätyksenä ainakin minulle tuli se, että kiitosjuhlat pidettiin siitäkin huolimatta, että jääkiekon olympiakulta karkasi Ruotsiin.

Puitteet olivat tällä kertaa ainakin tv:sta katsottuna todella hienot. Lava oli iso, valot kirkkaita ja kiekkoilijat komeita. Juhlassa laulettiin samat laulut, kuin jotka olisi laulettu jos Suomi olisi voittanut kullan. Hämmentävää oli seurata miten isänmaalista ja hienoa on olla suomalainen, siis vaikka hopea saatiinkin. Kaipa se on ihan hienoa. Ja ollaanhan me totuttu saamaa sitä hopeaa. Näissäkin kisoissa urheilijamme saivat kuusi hopeaa ja kolme pronssimitallia. Ruotsi sai seitsämän kultaa ja muut mitallit päälle.

Tällaiset kisat tuovat pintaan aina tuon suuren kansallistunteen, jonka varaan monen itsetunto on rakennettu. Huomionarvoista kuitenkin on, että monet noista suomalaisuuden nostattajista asuu itse ulkomailla. Eikö meillä todellakaan ole mitään muuta, joka yhdistäisi kansaamme. Kekkosta meillä ei enää ole - onneksi sentään Koko kansan Tarja. Miten tärkeää tuo kansallistunteen nostaminen nykyään on? Laajenevassa Euroopassa toki tarvitaan tiettyä itsekkyyttä, kun taistellaan maaseudun tukipenneistä - tai siis senteistä.

Jotenkin sitä vaan ajattelee, että mitä sitä suotta juhlia hopeaa suurella kansanjuhlalla. Ehkä suurin syy siihen oli se, että kun kerran ollaan hieno lava keskustaan rakennettu, ei sitä voi käyttämättäkään jättää. Tyypillisen suomalaista ajattelua. Mitenhän ruotsissa olisi hopeaa juhlittu...

Ruotsalainen toveri totesi ironiseen sävyyn nähdessään suomalaisten poikien harjoitellessa jalkopalloa kentällä; "Tuolla ne pojat harjoittelevat, että voivat voittaa sitten joskus hopeaa olympialaisissa...". Ollaanko me oikeasti noin säälittäviä? Että kun ei saada kaikkea, niin tyydytään vähempään? Oikea, suoraselkäinen suomalainen olisi ollut vaan noistakin hopea-mitalleista hiljaa ja mennyt harjoittelemaan ladon taakse hiljaa seuraavaksi neljäksi vuodeksi, että sitten seuraavissa kisoissa onnistuttaisiin.

Odotan jo innolla millaiset pirskeet Håkaneilla on tänään Tukholmassa...varmaan tosi hienot. No, eikun sitten vaan harjoittelemaan seuraavia koitoksia varten. Kyllä se meidänkin vuoro vielä koittaa. Ja onnea niistä hopeoista - joka tapauksessa.

ps. Melodifestivalenin karsinnat ovat käynnissä kultamaassa - missäs vaiheessa on meidän valmistelut Euroviisuissa?

sunnuntaina, helmikuuta 26, 2006

Voi kun ärsyttää!


Hei, rakkaat lukijani. Voiko päiväkirjaa enää typerämmin aloittaa?! No, sekin siis ärsyttää. Mutta alunperin ärsytykseni alkoi tänään töissä. Olin siis tänään ensimmäistä kertaa (varmaan kahteen kuukauteen) omassa suosikkihotellisani Kämpissä töissä, jossa olen työskennellyt opiskelun ohella tarjoilijana jo yli 3,5 vuotta. Pressanvaaleista ja koulukiireistä (plus kaikista muista yhdistys jne.) johtuen taukoni venähti noinkin pitkäksi ja palaaminen töihin olikin arvatenkin hieman stressaavaa.

Ei siinä sinänsä mitään; työkavereita oli kiva nähdä ja olipa juhlakerrokseen tullut pari uuttakin tyyppiä töihin. Mutta itse aiheeseen. Tarjoilijan työ on yhtä hiton raskasta duunia. Vuoron alku meni tilaisuuteen valmistautuessa. Viinien avaamista, astioiden misaamista, napkinssien taittamista jne. Kun vieraat sitten viimein saapuivat, oli ilta yhtä juoksua kuusi tuntia putkeen. Neljän ruokalajin hääillallinen pitkine puheineen ei ole ihan mikään easy task. Vieraiden siirryttyä häävalssiin alkoi astioiden ja lasien kerääminen pöydältä. Ja niiden peseminen. Ja kiillotus. Ja laittaminen takaisin hyllyyn. Loppuillasta tanssilattian purkaminen ja pöytien purkaminen - sekä uusien kattaminen aamuksi, olikin enää pientä verrattuna koko illan työmäärään. Mutta, että olinkin unohtanut jo kahdessa kuukaudessa miten rankkaa OIKEA työ on. Siis sellainen oikea työ, jossa saa juosta edestakaisin, hymyillä asiakkaille ja toteuttaa heidän jokainen toiveensa. Työ, jolla tätäkin maata pidetään pystyssä. Tänään ei ollut onneksi kuin reilun yhdeksän tunnin rupeama - mutta sitäkin hektisempi.

Mutta siihen itse ärsytykseen. Viimeisten tuntien aikana aloin miettiä hedelmöityshoitolakia ja sen käsittelyä eduskunnassa. Kuinka tasokasta keskustelua siinäkin laitoksessa osataan käydä. Ja miten asian tiimoilta käydyn lähetekeskustelun aikana parhaat ja varmimmin konservatiiviset ja ennakkoluuloisimmat näkemykset tulivat - kuinkas ollakaan - vanhempien demarimiesten suusta. VOI ELÄMÄ! Siis kyllähän mielipiteitä voi olla, mutta että jos ne ovat typeriä, perustuvat tietämättömyyteen ja ennakkoluuloihin. Onneksi salissa pidettiin lakiesitystä tukevia puheenvuorojakin. Ja kas kummaa, monet vasemmistolaisen naisen ja/tai vihreän suulta kuultuna. Illan positiivisen yllätyksen tarjosi myös vihreän puolueen mies - Kepusta kylläkin. Pertti Salovaara kritisoi puheenvuorossaan keskustelussa esitettyjen argumenttien tasoa tavalla, joka paikan päällä kuultuna kuulosti oikeasti hauskalta.

Toki keskustelu, jota salissa käytiin, ei anna täysin oikeaa kuvaa esityksen tilanteesta. Paikalla täysistunnossa olivat vain asiaa joko täysin vastustavat tai puolustavat. Suurin vääntö asiasta käytäneenkin Lakivaliokunnassa, jossa puntit lienevät tällä hetkellä hyvin tasan.

Tämä oli siis yksi asia, joka nostatti tunteita oikein kunnolla, ja sai töissä laskemaan tunteja ennenkuin pääsin avautumaan teille, hyvät lukijani.

Ärsytystäni lisäsi myös eräs toinen asia. Kuten viime päivinä olemme saaneet lukea, on Helsingin keskustaan aikaansaatu äärettömän hyvä ja hyödyllinen ilmainen langaton internet-yhteys ihmisten käytettäväksi. Mutta että ajatuksen piti toteuttaa ja tehdä yksityinen taho, koska kaupunkimme päättävät elimet tuntuivat hautovan ajatusta liian kauan sisällään. "Virallinen kaupunki" tuntuu olevan sen verran kohmeessa ja hidas taho tekemään päätöksiä, että tämänkin hyvä asia olisi jäänyt toteutumatta ilman yksityistä rohkeutta ja luovuutta. Suuri kiitos siis ex-Nokiajohtaja Kalle Isokalliolle. Ja varsinainen ärsytyksen syyhän tulee siitä, miten hyvä osoitus ja esimerkki tämä on taas ihmisille siitä, että kunnallinen päätöksenteko ei toimi ja että demokraattisen päätöksenteon voi siis unohtaa ja kaikki hyödyllinen syntyy muualla kuin kaupungin rattaissa...

Aarrrgh! U got my point readers?!! Asioita ei siis saisi päästää siihen, että tällaiset asiat päätyvät yksityisten ihmisten vastuulle. Kyllä minä haluan uskoa jatkossakin, että julkiset tahot - kaupunki, valtio tai EU - osaa ja voi tehdä nopeitakin päätöksiä, varsinkin kun niistä koituva hyöty tulee meille kaikille. Lisää joustavuutta, innovatiivisuutta ja uskallusta päätöksentekoon! Jos vanhat ei sitä saa aikaan, niin sitten me nuoret...ennen kuin mekin taannumme taas virastojen syövereihin. Kiitos muuten Hanu kommentistasi omantunnonkysymyksestä. Olen asiasta täysin samaa mieltä -. Heinis ja kumppanit voisivat ärähtää asiasta, kukas asiasta heillä mainitsisi?!

Nyt alkaa tämä ärsymyksen turhautumispuuska mennä pikkuhiljaa ohi. Viikonlopun on vieraanani ollut ystäväni ja toveri Ruotsista, Josef, joka kuuluu Ruotsin hbtl-demareiden eli HBT Socialdemokraterna -hallitukseen. Josefin kanssa on ollut äärimmäisen mielenkiintoista vaihtaa ajatuksia siitä, millaisia eroja suomalainen ja ruotsalaisen yhteiskunnan välillä on. Ruotsalaisen yhteiskunnan keskustelukulttuurista soisi saavan vaikutteita myös Suomeen.

Lopuksi: ei viikko täysin puihin mennyt - Jari "Ricky M." Sillanpää, tuli vihdoin kaapista ulos. Aivan ihanaa. Gay liberation etenee! Jos Jari luet tämän - iso kiitos ulostulosta, uskon, että moni vielä kaapissa oleva henkilö saa voimaa siitä, että uskalsit tulla ulos. Ja etkös ollutkin sinkku nykyään... ;)))

torstaina, helmikuuta 23, 2006

Hedelmöityshoitoja kaikille!!!


Viikko on mennyt sellaista vauhtia, että heikottaa. Opiskelu on vienyt suuren osan ajasta, vaikka muutamaan kokoukseenkin olen ehtinyt. Jännityksellä odotan millaista keskustelua eduskunnan lähetekeskustelussa käydään tänään hallituksen esitykseksi laeiksi hedelmöityshoidoista sekä isyyslain muuttamisesta. Jokohan tällä kertaa onnistutaan saamaan aikaiseksi laki, jonka avulla luotaisiin kunnolliset pelisäännöt sille, miten hedelmöityshoitoja annetaan, kuka niitä saa antaa ja kelle. Lakiesityksessähän kyseiset hoidot olisivat mahdollisia kaikille naisille sulkematta itseellisiä tai naispareja hoidon piiristä.

Lähestyvät eduskuntavaalit vain voivat aiheuttaa eduskunnassa paineita sille, että kansanedustajat ottavat varman päälle ja alkavat hurskastella sillä kenelle hoitoja tulisi antaa. Vaarana on, että hoitoja ehdotettaisiin annettaviksi vain heteroparisuhteessa oleville pariskunnille. Aiheesta puhui tänään Hufvudstadsbladetissa myös keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Aila Paloniemi. Hänen mielestä kysymyksessä on puhtaasti eettinen asia - omantunnonkysymys, jossa on vain yksi oikea vaihtoehto. Paloniemen mukaan laissa ei saisi olla kyseessä vain vanhempien halu lisääntyä vaan lapsen oikeudesta kahteen (eri sukupuolta olevaan) vanhempaan. Valtio ei saisi tukea isättömyyttä eikä sallia lapsettomuudesta kärsiville pareille lasta. Huh huh, mitä tekstiä. Mitähän Paloniemi sanoo kaikille yksinhuoltajille, jotka ovat kasvattaneet/kasvattavat lapsensa yksin.

Paloniemi edustaa hyvin sitä keskustalaista arvomaailmaa, jonka mukaan ainut oikea elämänmuoto on punainen tupa, emäntä ja muutama mukula jaloissa. Milloinkahan Suomessa tehdään oma Brokeback Mountain Pohjanmaan karjatilallisista tosimiehistä kalastusreissulla...

Kansanedustajat; nyt vähemmän puhetta heteronormatiivisista perusarvoista - tärkeintä on muistaa lapsen oikeus turvalliseen kotiin ja vanhemmuuteen. Silloin ei ole eroa onko kotona yksi tai useampi rakastavaa vanhempaa, riippumatta heidän sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautuneisuudesta. Pitäisiköhän tehdä tosi-tv-sarja samaa sukupuolta olevista perheistä, jotta suuret kansanjoukot uskoisivat myös homojen ja lesbojen pystyvän olemaan oikeita vanhempia!

Vaikkei lakiesitys annetussa muodossa olekaan "täydellinen", voidaan sitä pitää osittain onnistuneena. Toisaalta, tulisiko siihen sisällyttää esim. miesparien oikeuden käyttää sijaissynnyttäjää heidän halutessaan lasta, on toinen kysymys. Yritän ehtiä itse eduskunnan lehtereille seuraamaan keskustelua ja aistimaan henkeä, mihin suuntaan lakiesitys päätyy. Huomenna tapaan toveri Arto J. Virtasta, jolla arvatenkin on tähänkin asiaan mielipide. Odotan mielenkiinnolla keskustelua aiheesta Artsin kanssa - nähdään siis lounaalla!

keskiviikkona, helmikuuta 15, 2006

Vanhaa pois, uutta tilalle

Olin varannut tämän iltapäivän asuntoni siivoukselle. Kauniin "pyynnön" siivouksesta esitti kämppikseni, jonka mielestä olisi minunkin aika tehdä välillä kotitöitä. Viimeisten kuukausien aikana kodinhoito on kieltämättä jäänyt hieman vähemmälle. Aino oli jo ehtinyt imuroimaan ja luuttuamaan lattiat, kun tulin koulusta kotiin, itselleni jäi mattojen tomutus sekä vessan kuuraaminen. Suurimman osan ajastani vei kuitenkin papereideni ja tavaroitteni järjestely maakuuhuoneessani.

Ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen kävin läpi kotiin tulleita papereita, maksettuja laskuja ja erilaisia kirjoja ja raportteja, joita luokseni on kertynyt suuri määrä. Päätin olla tällä kertaa tiukka ja lopputuloksena sain kolme muovikassillista pois heitettävää materiaalia. Silti huoneeni pursuaa vielä papereita, joille ei tunnu löytyvän kansiota. Tarkoituksena on suunnata shoppailemaan ja ostaa lähiaikoina ainakin uusi kirjahylly. Shoppailun makuun pääsin jo eilen käydessäni katselemassa vaatteita UFF:lla. Tein siellä todellisen löydön - mielettömän siisti kauluspaita, vain kuusi euroa. Kerrankin minua onnisti.

Puhuessani eilen pikkuveljeni kanssa tajusin kuinka nopeasti aika on oikeasti kulunut. Juhalla oli eilen ruotsin kuullunymmärtämisen kokeet. Siitä on jo seitsämän vuotta, kun itse olin samassa tilanteessa. Miten paljon onkaan tapahtunut kirjoitusten jälkeen. Sain suuren määrän ystävänpäiväviestejä ystäviltäni, myös monilta sellaisilta joista en ollut kuullut aikoihin. Vaikka pitäisinkin ystävänpäivää markkinavoimien hömppänä, tosiystävät ne vaan säilyy (kuulostan ihan kuin Outin bulshitgeneraattori parhaina päivinä.. ;) ).

Onnistuin näkemään eilen myös vilauksen Conanistakin. Tai ainakin fanilaumat hänen ympärillään. Vihreä ystäväni, jonka kanssa olin liikkeellä, sanoi nähneensä punaisen pään ihmisjoukon keskellä. Itse en asiasta ole yhtään niin varma. No, Tarja ja Conan ainakin kohtasivat toisensa kasvotusten. Odotan innolla millainen paketti Suomen matkasta lopulta jenkkien televisiossa näkyy. Olen hyvin vakuuttunut siitä, että mitä tahansa matskussa näkyykin, on maamme saanut hyvin näkyvyyttä. Onko lopputulos negatiivinen vai ei, on jo toinen juttu.

Tulevana viikonloppuna olisi tarkoitus matkustaa Kuopioon Demarinuorten Punainen Myrsky -koulutustapahtumaan. Luvassa on mielenkiintoinen ohjelma, osallistujia on luvassa ennätysmäärä ja toveriseura taas taattua. Odotan myös pitkää junamatkaa, jonka aikana voi hyvällä omallatunnolla syventyä kirjalliseen tuotantoon, johon muuten ei olisi mahdollisuutta. Pitääköhän vakaa aikomukseni mennä aamulla salille juoksemaan - sen näkee aamulla.

torstaina, helmikuuta 09, 2006

Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia


Pari viikkoa koulua takana. Paluu sujui yllättävän hyvin, vaikka pieni pelko elikin sisälläni. Mielenkiintoisinta oli aloittaa laskentatoimen opintojakso alusta taas jälleen kerran. Aikaisempina kertoina jokin muu, samanaikainen meno oli estänyt minua suorittamasta opintojaksoa loppuun. Tällä kertaa olen päättänyt suorittaa sen kuitenkin loppuun. Kun opintojakson muut opiskelijat ovat aloittaneet opiskelunsa vuonna 2004 tai -05 olen siellä ainoana 2001 aloittaneena. Turhauttavaa, I would say. Olenkin sanonut muille kurssilaisille kuinka tärkeää on suorittaa asiat kerralla loppuun - asioiden jättäminen puolitiehen harvoin tuo mitään etua.

Viime päivät ovat olleet myös täynnä erilaisi kokouksia koulutuksia. Olenkin sahannut kaupunkia edestakaisin erittäen tajuta, missä milloinkin olen. Tämän iltapäivän Allianssin "Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia" -työryhmän kokousta odotan erityisen paljon. Työryhmän tarkoituksena on koordinoida ja suunnitella tätä suurta Eurooppalaista nuorisokampanjaa. Kampanjan tarkoituksena on edistää moninaisuuden arvostamista ja osallistumista. Toivon pystyväni vaikuttamaan omalla panoksellani siihen, että kampanjassa huomioitaisiin erityisesti erilaiset vähemmistöt, esim. seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvat henkilöt ja näin edistettäisiin yhteiskunnan moninaisuutta.

Illalla jatkan mielenkiintoisen artikkelin valmistelutyötä ja käyn haastattelemassa ja keskustelemassa aiheesta tuttavani kanssa. Ennen sitä käyn tuttavani kanssa kuuntelemassa Helsingin kaupunginorkesterin konsertin, johon minulla on liput. Tänään on luvassa mm. Franz Berwaldin ja Erkki-Swen Tüürin säveltämää musiikkia. Viimeisen vuoden aikana olen alkanut harrastaa klassista musiikkia enemmänkin - toimin samalla Helsingin kaupunginorkesterin johtokunnassa varaedustajana. Onnekseni olen päässyt osallistumaan konserttien lisäksi myös kokouksiin, joissa orkesterin asioista päätetään. Kevään aikataulusta johtuen tämä on vasta ensimmäinen konsertti johon pääsen. Ajattelin mahduttaa konsertin iltaohjelmaani: se piristää kummasti ja saan samalla rentoutua.

tiistaina, helmikuuta 07, 2006

Viisi pelottavaa faktaa minusta



Kiitos vaan paljastusvaatimuksistasi Hanu. Toisin kuin hän, en ollut edes muistanut koko asiaa. Siis vaatimusta kertoa viidestä omistuisuudesta, joita omistaa tai harrastaa. Useimmille kaikki tapani lienevät sen verran spookeja, että koko blogini voisi laittaa tähän gategoriaan. No, päätin valita esittelyyn viisi vähiten pahennusta herättävää tapaani...tämän jälkeen haastan seuraavat viisi henkilöä samaan hommaan.

1. Keitän ruokani aina ylikypsäksi. Silloin harvoin, kun ehdin jäämään illaksi kotiin ja laittamaan jotain kasvisafkaa, kokoan paistinpannulle suuren määrän vihanneksia, papuja ja muita aineksia. En niinkään ajattele mikä aika olisi paras kullekin raaka-aineelle, vaan sen, että kaikki terveellisenä pitämäni aineksi paistuisivat tarpeeksi. Tämän lisäksi kumoan vielä purkin raejuustoa kaiken päälle ja annan hautua. Kun sitten viimein otan kannen pois ovat kaikki raaka-aineet pilalla, mutta ah, lopputulos on niin terveellinen. Ihmisten harhaluuloissa elävä luulo siitä, että Hotel Kämpissä työskennellyt ihminen osaisi tehdä ruokaa, on täyttä roskaa.

2. Kanavakoettelu. Katsoessani jossain televisiota, haluan aina olla joka kanavalla, yhtä aikaa, kaikkien kanssa... Pyydän kauniisti saada kaukosäätimen itselleni: VIRHE! Sitten se on menoa. Alan "koetella" toisia kanavia, ilta päätyy yleensä siihen, että pysyn yhdellä kanavalla kaksi sekunttia ja jatkan seuraavalle. Toiset eivät voi olla television äärellä saamatta kauheita angsteja minua ja televisiota kohtaan.

3. Viime hetken kiire. Kuten monilla muillakin, asiat tuppaavat jäävän viime hetkeen. Oli kyseessä sitten tenttiin lukeminen, artikkelin kirjoittaminen tai paidan silitys. Olen pyrkinyt pääsemään tästä tavasta eroon pakottamalla itseni tekemään asiat aina silloin, kun ne eteen tulevat, muuten ne jäävät. Tähänkin haasteeseen pyrin vastaamaan heti - tosin kärsien huonoa omaatuntoa siitä, että myös "aiheellisempiakin" asioita olisi tehtävänä..kuten opiskelu täällä Laureassa.

4. Myöhästely. Liekö myöhästelylle mitään psykologista syytä? Vaikka aina uskoo ja toivoo, että herää ajoissa ja lähtee liikkeelle, mutta melkein päivittäin huomaa olevansa myöhässä. Olen yrittänyt ymmärtää tätä puolta itsestäni ja selittää ajoissa olemisen dilemman olevan vain Pohjoismaisen hyvinvointivaltion aiheuttamaa stressiä. Toisaalta ärsyynnyn myös itse jos joku on myöhässä tavatessaan MINUA!

5. Alastomuus. Täysin luonnollinen olotila, mutta rajoittunut yhteiskuntamme liittää tähänkin olotilaan jotain hävettävää. Käytän nykyään oviketjua ollessani yksin kotona. Muutaman kerran nolo tilanne on ollut lähellä, kun kuulen kämppiksen tulevan (kavereidensa kanssa) ja minulle ei ole ollut mitään muuta päällä kuin luonnon minulle luoma komea vartalo. Ggrrr. Myönnän kyllä olevani hieman vainoharhainen siitä, näkeekö kukaan vastapäisistä taloista sisään ja ottaa valokuvia...toivottavasti (ei) ;)

Tässä muutama fakta minusta. Tylsää...blaah. Ei liene tullut kellekään minua hyvin tuntevalle yllätyksenä. Seuraavaksi kaappinsa ovea saavat aukaista Esa, Arto, Mats, Hanna ja Mirva.

lauantaina, helmikuuta 04, 2006

Onnea Aino valmistumisesta!



Kisakunto petti vasta nyt. Neljä kuukautta jaksoi hyvin, sen jälkeen kroppa ei enää kestänyt. Olen nyt kotona flunssan kourissa. Kerrankin voi hyvällä omallatunnolla vain maata, lukea ja levätä. Jouduin perumaan viikonlopuksi suunnitellun Helsingin demarinuorisopiirin hallituksen koulutuksen. Tänään lauantai-iltana olisi kämppikseni Ainon valmistujaiset maisteriksi - joudun varmaan perumaan nekin juhlat. Onnea joka tapauksessa, rakas puolisoni!

Niin, Kansaneläkelaitos oli muistanut meitä taas eilen kirjeellä. Olin hakenut opintorahaa ja asumislisää kevään opintoja varten. Sain toki tuen, mutta KELA oli merkinnyt puolisokseni kämppikseni Ainon. Hah. Sama ongelma kohdattiin jo aikaisemmin keväällä, tosin silloin asia oli toisin päin. En jaksa enää todellakaan ymmärtää, miksi KELA haluaa väkisellä asettaa samassa asunnossa asuvat, eri sukupuolta olevat henkilöt automaattisesti pariskunnaksi. Vaikka olemme toimittaneet kyseiselle taholle useaan otteeseen todisteet siitä, että meillä kummallakin on omat taloudet, oma vuokrasopimus, emme seurustele ja että olen homo, mikään ei tunnu riittävän sinne!!

Ensimmäisen kerran kohtasin tämän puolisokysymyksen jo edellisen kämppiksen Miiran kanssa pari vuotta sitten. Tosin silloin tuloni olivat niin pienet, etteivät ne vaikuttaneet hänen tukiinsa. Näin oli myös viime vuonna Ainon kanssa. Hankalaksi asia tuli vasta tämän vuoden tammikuussa, kun Ainon opintotuen asumislisä todella oli pienempi johtuen tuloistani. No, kämppikseni valmistui - emme lähteneet riitauttaneet asiaa ja viemään sitä Hallinto-oikeuteen.

Nyt on taas minun vuoroni hakea tukea - tilanne jatkuu aivan samanlaisena. On minusta todella loukkaavaa ja syrjivää, että valtion virasto määrittelee puolestani, kuka on puolisoni kysymättä minulta mitään. Siis aivan törkeää.

Aiheesta on oltu lukuisia kertoja yhteydessä niin Kelan opintotuen pääsuunnittelijaan, kansanedustajiin kuin kirjoitettu yleisönosastoillakin. Mikään ei tunnu muuttavan KELA:n opintotukikeskuksen päätöstä. Toki ymmärrän, että valtion etuuksia käytetään usein väärin. KELA:n kokoisella laitoksella tulisi olla kuitenkin selkeät toimintamallit siitä, miten erilaisia tukia hakiessa voi osoittaa tilanteen. Se, että KELA automaattisesti olettaa samassa asunnossa asuvat henkilöt pariskunnaksi - avopariksi, osoittaa miten vanhakantaisia ja heteronormatiivisia rakenteita halutaan pitää yllä. Lisäksi kuukausia jatkuva byrokraattinen sotku maksaa yhteiskunnalle paljon sekä sitoo useiden henkilöiden henkisiä resursseja tyhjänpäiväiseen väittelyyn. Aarg!!

Kysymys on enemmän periaatteellinen kuin taloudellinen. Jos nyt kuolisin, menisikö tieto asiasta Ainolle. Entäs mahdolliset velat? Miksi asumisen luonteen selvitys on onnistunut joillakin, kun meillä se ei ole onnistunut? Pitääkö kämppikseni mennä naimisiin poikakaverinsa kanssa ennenkuin asia saadaan päätökseen? Tilanne ei helpota asemaani myöskään miesmarkkinoilla - kuka nyt naisen kanssa seurustelevaa homomiestä haluaa... ;)

Vaikka pakkanen on laskenut alle -20 C asteeseen aurinko paistaa. Nyt voi rauhassa syventyä viikolla ja aamulla tulleisiin lehtiin. Livet är skönt!

keskiviikkona, helmikuuta 01, 2006

Makea vaalivoitto


Voiko viikko enää paremmin alkaa? Tarja valittiin sunnuntaina presidentiksi ja itsellä alkoi loma - tosin vain päivän mittainen. Oman neljän kuukauden työpanoksen vaikutuksesta lopputulokseen ei ole varmuutta, toivottavasti sillä oli kuitenkin jotain apua kampanjassa. Oli sillä, olen ihan varma ;)

Vaalipäivä alkoi osaltani vasta kymmenen jälkeen. Tuuraajani Laura laittoi viestiä toimistosta tuoda lisää maitoa ja kermaa. Samalla kuulin Tarjan ja Penan olleen Hakaniemen toimistolla jo puoli yhdestätoista lähtien. Tullessani paikalle Tarja kirjoitti vielä viimeisiä nimikirjoituksia ja jutteli kivoja. Hävettää tunnustaa, mutta aloinpa minäkin fanittaa häntä ja otatin kuvan itsestäni hänen vierellään - unelmien täyttymys!

Toimiston väki suunnisti vilkkaan päivän jälkeen kohti työväentaloa jännittyneissä tunnelmissa. Aurinkoinen päivä ja positiivinen palaute tosin sai minut jo luottamaan Tarja voittoon. Työväentalo oli täynnä tuttuja tovereita ja ihmisiä, joihin olin tutustunut vaalikampanjan aikana - tunnelma oli katossa jo kauan ennen ennakkoäänten julkistamista. Kun äänet julkistettiin, paikka räjähti suosionosoituksiin, kuten arvata saattaa. Kun Niinistö jossain vaiheessa oli valmis tunnustamaan häviönsä, suostuin minäkin juhlistamaan tapahtumaan kuplivalla. TarjaRockin promoottori ja kuuden vuoden takaisin unelmaryhmän voimahahmo Haka Kekäläinen tarjosi lasillisen kunnon shampanjaa. Illan aikana tuota kuohujuomaa tuli nautittua useampikin lasi.

Kun päätähti sitten paikalle saapui oli sali täynnä onnellisia ihmisiä. Suomi ymmärsi valita presidentikseen toistamiseen naisen, jonka johdolla maamme jatkossakin kohtaa niin globalisaation kuin työllisyydenkin haasteet. Myös minä pääsin lavalle samaan aikaan Tarjan kanssa. Luovutin Jukka Paasikallion ja Pirkko Lahden kanssa Hakaniemen kampanjatoimistossa kudotun punaisen kaulaliinan, johon jokainen halukas oli päässyt tekemään osuutensa. Kaulaliinan oli ideoinut Marja toimistolta, jonka ajatuksena oli jättää vaalikampanjasta myös pysyvä muisto Presidentiparille. Pitkä muisto siitä ainakin tuli.

Kun juhlallisuudet olivat virallisesti ohi, pääsin minäkin heittämään vastuullisen toimistopäällikön roolin nurkkaan ja aloittaa estottoman juhlimisen. Niinpä niin ;) Ilta jatkui Juttarin kautta Lostariin, josta vielä yhdelle kaakaolle Mamaan... Juhlailta oli mitä mainioin. Kiitos vielä kaikille, joiden kanssa sen pääsin jakamaan. Enemmän vaalivalvojaisten tunnelmasta voi käydä katsomassa Demarinuorten kotisivuilta.

Paluu arkeen tapahtui jo tiistaina, kun palasin kouluun suorittamaan opintojani loppuun. Todellinen tyhjyys ja vaalien jälkeinen masennus minuun iski vasta iltapäivällä. Koulu loppuikin jo suunniteltua aikaisemmin ja iltapäivä tuntui kumman tyhjältä. Toivottavasti olotila on vain väliaikaista ja keksin itselleni ohjelmaa, kunhan kevät tästä kunnolla alkaa. Tänään keskiviikkona palasin myös kuntoilun maailmaan. Ensimmäisen juoksumatolla suoritetun lenkin jälkeen olo oli mitä mainioin, vaikka tunnuinkin reveyttäneeni vasemman takareiden... Toivottavasti vaiva ei ole pitkäaikanen.

Alkuviikon aikana ehdin tavata myös muutamaa ystävääni, jota en ollut aikoihin tavannut. Lupauduinpa myös kirjoittamaan artikkelin valkakunnalliseen lehteen - onneksi dl on vasta kuun loppupuolella, joten ideaa voi vielä hioa rauhassa.