keskiviikkona, marraskuuta 22, 2006

Mielipidekirjoitus julkaistu Uutispäivä Demarissa 22.11.2006

Mielipidekirjoitus Brysselin HLBT-seminaarista 8.-9.11. julkaistu Uutispäivä Demarissa 22.11.2006

Euroopan Demareilla on näytön paikka

Suvaitsemattomuus vähemmistöjä kohtaan on lisääntynyt Euroopassa. Viime viikolla Euroopan sosialidemokraattisen puolueen parlamenttiryhmä (PSE) isännöi Brysselissä ensimmäistä laajaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen (HLBT) oikeuksiin keskittynyttä konferenssia. Tapahtumassa eri puolilta Eurooppaa tulleet asiantuntijat ja poliitikot pohtivat, miten kasvavaan ongelmaan voitaisiin parhaiten puuttua. Euroopan parlamentti on kannanotoin tuominnut Euroopassa ilmenneen homofobian. Jotta ongelmaan voitaisiin aidosti puuttua, vaatii se toimia myös paikallisilta oimijoilta. Konferenssi vaatikin yhteistyön lisäämistä Eurooppalaisten yhteistyökumppaneiden välillä.

Tässä taistelussa EU parlamentin demariryhmällä on mahdollisuus profiloitua entistä selvemmin HLBT -vähemmistöjen oikeuksien puolustajana. Parlamenttiryhmän tulisi kannustaa jäsenpuolueitaan puuttumaan voimakkaammin alueella tapahtuviin ihmisoikeusloukkauksiin, joihin kuuluvat myös etnisiin vähemmistöihin tai uskontoja kohtaan osoitettu vihamielisyys.

Eurooppalaisten sisarpuolueiden tulee pystyä käymään selkeää dialogia aiheesta ja luomaan yhteisiä toimintamalleja ja käytäntöjä, joiden avulla puolustetaan HLBT-vähemmistön asemaa Euroopassa ja maailmassa. Tämä onnistuu parhaiten nostamalla näitä kysymyksiä poliittisen ohjelmatyön ja toiminnan tasolle.

Välillä myös vasemmistosta kuuluu kommentteja, joissa kritisoidaan yhtäläisten oikeuksien vaatimista myös HLBT - vähemmistölle jonkinlaisina vaatimuksina "erikoisoikeuksista". Sosialidemokratiassa samat ihmisoikeudet kuuluvat kaikille huolimatta seksuaalisesta tai sukupuolisesta suuntautuneisuudesta. Näihin oikeuksiin kuuluvat luonnollisesti mahdollisuus avioliittoon samaa sukupuolta olevan puolison kanssa tai toimia täysivaltaisina vanhempina biologisille tai adoptoiduille lapsille.

Askeleita tasa-arvon toteutumiseen on jo otettu, tulevaisuus näyttää miten jatkossa eri maissa edetään. Suomi voisi suunnata katseensa esimerkillisesti toimineeseen sosialistien hallitsemaan Espanjaan, jossa HLBT-oikeudet ovat Euroopan kärjessä. SDP:lla on aito mahdollisuus toimia jatkossakin tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden puolueena. Tämä vaatii kuitenkin lisää panoksia ja pitkäkestoista työtä, johon oleellisena osana kuuluu kansainvälinen yhteistyö.

Maalisvaalit on tärkeä välietappi paitsi puolueellemme, mutta myös aidon tasa-arvon edistymisen kannalta. Oikeistohallitus tuskin on yhtä sitoutunut HLBT-vähemmistön aseman ajamiseen kuin sosialidemokraatit.

Jani Ryhänen
Helsinki
Sosialidemokraattisen HLBT-yhdistys
Pinkkiruusu ry:n puheenjohtaja

torstaina, marraskuuta 16, 2006

Katruska


Eilen 15.11. olin katsomassa dtm:ssä Miss Drag Queen 2007 -kisoja - voittajaksi tuli NikoLa

Huh. Onpas aika taas mennyt nopeasti. Toissa viikolla oli Katrin ja Laurin ihanat häät Kellokoskella Itämerikeskuksella. Häät oli suunnattu parin ystäville ja ohjelmassa oli mm. kaasona toimineen Veeran kanteleen soitantaa. Koska kyseessä oli toverihäät saimme nauttia myös yhteyssaunasta (ihmettelyä herättänyt toiminta jonkun "ei demarin" suusta) sekä Ilkan mahtavasta intialaisesta linssikeitosta.

Mikä tekee häistä hienot? Kymmenissä häissä tarjoilleena ja vieraana olleena, voin sanoa, että parhaat häät ovat sellaiset, jotka näyttävät hääparilta. Perinteisiä kermakakkuja on ihan turha yrittää tunkea ohjelmaan jos kumpikaan parista niistä ei tykkää. Katrin ja Laurin häät näyttivät ja tuntuivat persoonallisilta, lämpimiltä ja hyvin toteutetuilta. Onnea ja kiitos vielä näin pari viikkoa myöhässä!

Kunhan hääjuhlasta oli selvitty oli sunnuntai kääntynyt jo iltapäivään. Luvassa oli vielä Jokerit-Blues -jääkiekkomatsi, joka oli elämäni ensimmäinen oikea jääkiekko-ottelu. Kiekosta en niinkään pidä, mutta värikkäät valot olivat kivat ja tauolla sai ranskiksia. Niin, ottelun taisi voittaa Blues...vai oliko se Jokerit!?



Viime viikolla ehdin piipahtaa Brysselissä, jossa oli Euroopan parlamentin demariryhmän (PSE) hlbt-aiheinen seminaari (ensimmäinen laatuaan), johon oli kutsuttu asiantuntijoita ja poliitikkoja eri puolelta Eurooppaa. Seminaarin yhdeksi suurimmista ehdotuksista nousi yhteistyön syventäminen toveripuolueiden välillä ja hyvin käytänteiden vaihtaminen edistettäessä vähemmistöjen asemaa. Hyvänä esimerkkinä myös Suomen Demarerille nousi Espanja ja sen sosialistihallitus, joka on saanut hurjasti aikaiseksi, mm. tekemällä avioliiton sukupuolineutraaliksi. Kirjoitin aiheesta myös mielipidekirjoituksen, jonka julkaisen täällä pian.

Töissä olen pyrkinyt saamaan vihdoinkin työpöytäni puhtaaksi kaikista mahdollisista tekemättömien töiden hännistä, joita siihen on alkusyksyn aikana kertynyt. Aika hyvin olen tehtävässä onnistunutkin. Kohta alkaa joulukuu. Ennen sitä pitäisi ehtiä töiden lisäksi käydä vielä parissa syyskokouksessa, SONK:in liittareissa sekä vierailla Haminassa, Lappeenrannassa sekä Oslossa - aijaijai...tulisipa jo joulu! Silloin muuten pidän lomaa - ihan kännykkä kiinni. Pinkkiruusun hallitus muuten valitsi eilen yhdistykselle logon; uusi uljas ulkoinen ilme tullaan lanseeraamaan pian!

sunnuntaina, marraskuuta 12, 2006

SOCIALIST LGBT CONFERENCE IN THE RUN-UP TO THE EUROPEAN YEAR OF EQUAL OPPORTUNITIES FOR ALL

NEWS FROM THE SOCIALIST GROUP IN THE EUROPEAN PARLIAMENT

SOCIALIST LGBT CONFERENCE IN THE RUN-UP TO THE EUROPEAN YEAR OF EQUAL OPPORTUNITIES FOR ALL

A two day Conference to activate a Socialist LGBT Network across Europe was held in Brussels on 8-9 November with delegates from all over the EU and the candidate countries.

Politicians, academic experts, international organisations and the civil society all came together to send out a strong political signal against discrimination on the basis of sexual orientation.

Participants resolved to use 2007 - the 'European Year of Equal Opportunities for All' - as a tool towards greater protection and enforcement of the fundamental rights of LGBT people, such as the right to marriage, adoption and identity.

The Conference applauded the government of Spain for its great achievements in this field and called on the Commission to continue ensuring the correct implementation of the two anti-discrimination Directives: The Race Equality Directive 2000/43/EC and the Employment Equality Directive 2000/78/EC.

The Conference urged the PES Member Parties to take a strong position in defence of LGBT rights and to prioritise them in their programmes and activities. The European Socialists see their partners' position on the LGBT issue as a litmus test when it comes to consolidating the European Socialist political family based on shared values. The European Socialists condemn homophobic rhetoric and violence and consider them a violation of human rights.


Lissy Gröner, Socialist MEP, told a Press Conference 'when I was on the Gay Pride March in Warsaw earlier this year, I received death threats so I had a bullet proof vest and two policemen protecting me. This is unacceptable in an EU Member State that claims to be on the way of building a modern tolerant society.'

Tomas Baczkowski, the President of Equality Foundation in Poland, who has also had death threats against him, was also at the Press Conference. 'The feeling that we are not alone is important', he said. 'It makes a difference in Poland when people know Brussels is watching.'

As the participants assembled in Brussels, news of repressions against an LGBT conference organisers in Belarus were heard. The Conference strongly condemned the persecution of LGBT activists in Belarus, particularly on the eve of awarding the Sakharov Prize 2006 to the Belarusian opposition leader Alexander Milinkevich.

The Conference also called on the Pope and others not to put obstacles in the way of holding a Gay Pride March in Jerusalem.

'We must hope for the same rights for LGBT people across all Member States and beyond EU borders,' Socialist MEP Martine Roure told the Conference.

Contact David Poyser 00 32 2 283 2414
00 44 7767 498040
david.poyser@europarl.europa.eu
10th Nov 2006