
Kesä se vaan antaa odotuttaa vielä itseään. Kun jo kymmenennen kerran kastelin tänään uudet kankaiset kesäkenkäni, mieleni täyttyi synkistä ajatuksista. Optimistinen luonteeni sanoo minulle toisaalta, että vettähän se vain on, ja kyllä sitä aurinkoa ehtii sitten kesälläkin saada.
Tulin juuri töistä Kämpistä - vuoro loppuikin jo kymmeneltä, joten olo ei ole aivan kuollut. Hieman päävaivaa tänään töissä tuotti juhlakerroksen uusi huonejärjestys; Jean Sibelius ja Akseli Gallen-Kallela huoneet olivat siirretty vanhalta puolelta uudelle, ja ne näyttivät erilaisilta kuin ennen... eniten tuskailua tuotti pitkä välimatka keittiön ja huoneiden välillä. Noin 75 m pitkää käytävää tuli käveltyä aika monta kertaa illan aikana.
Loppuviikko oli yllättävän kiireinen ottaen huomioon sen, että mitään erityistä ohjelmaa minulla ei pitänyt olla ja aikaa piti riittää tentteihin lukemiseen. Todellisuus olikin sitten jotain muuta. Positiivista tällä viikolla olivat kuitenkin kaikki ne neljä päivää, jolloin ehdin salille juoksemaan ja soutamaan. Nään itseni jo aivan uusin silmin, vaikka muut eivät sitä aivan huomaisikaan. Moukat!
Sain houkuteltua toveri Veeran eilen mukaani kuuntelemaan HKO:n konserttia, jota johti Okko Kamu, ja jossa kuulimme aluksi Maurice Ravelin "Pavane kuolleelle prinsessalle". Aivan mahtavan kuuloinen teos, vaikka säveltäjä itse onkin aikanaan tuominnut sen pelkkänä nuoruudentyönään. Itse taisin pitää kuitenkin enemmän Aulis Sallisen Sinfonia numero 2, "Sinfoninen dialogi". Teoksessa solistina toimi lyömäsoittaja Markku Hannola. Miten mahtavaa solistin ja orkesterin välistä ilottelua, jos hienosti yrittäisin teosta kuvata. Veera tosin tuomitsi työn tekotaiteelliseksi mössöksi (tulkitsen nyt hieman sinua Veera ;) ), mutta itselläni oli ainakin kivaa.
Finlandia-talolta kiirehdimmekin Kämp Galleriaan, jossa järjestettiin ostosiltaan, johon olin saanut kutsun. Luvassa oli taas juomaa, kanapeeita ja, ah niitä alennuksia (ja Mikko & Toni). Raittiiksi mieheksi tuli eilen repsahdettua hieman ja nautittua hieman liikaa valko- ja kuohuviiniä. Vieraista 90 % tuntui olevan vanhemmanpuoleisia rouvia, loput 10 % kuuluikin sitten erääseen vähemmistöön. Mutta olipa siellä niin hauskaa. Ja tuli ostettuakin jotain pientä...
Eihän kukaan itseään kunnioittava ihminen voi elää ilman vaaleanpunaisesta pleksistä valmistettua design-kynttilänjalkaa (Skanno; kaikki tuotteet -50% !!!) ja silkkistä solmiota suoraan Barcelonasta. Skumpalla taisi olla aika suuri osuus ostoksiini - eikä siinä mitään, kun kauppakeskus sulkeutui puoli yhdentoista jälkeen suunnistimme parantamaan maailmaa vielä pizzalle - silloin omatuntoni oli vielä aivan puhdas. Illan aikana pohdin myös sitä, miten minä voin olla demarina ostosillassa. Onneksi seuralaiseni päästi minut syyllisyydestä ja muistutti miten olimme vain riistämässä riistäjää - siis porvareita. Jokainen juotu lasi ja syöty pikkupurtava jakautui näin laajemman kansanosan masuun ja tämä vain kiihdytti uskoa siihen, että teen oikein ja olen oikeassa paikassa. Voi jospa maailman parantaminen olisi aina näin kivaa!
Todellisuus iskikin sitten vastaa aamulla. Hienoinen päänsärky ja muistelot illalla viuhuneesta VISA:sta palautuivan mieleeni. Päätin toimia aikuismaisesti ja tarkistaa VISA:n asiakaspalvelusta mikä olisi luottokortin senhetkinen saldo - onneksi. Viimeiset viikot olen tainnut todellakin vinguttaa korttia hieman liikaa - lopputuloksena päädyin jättämään kortin kirjahyllyyn ainakin muutamaksi kuukaudeksi. Ja taas yksi syy lisää ymmärtää nuorten velkautumiskierrettä. Onneksi illan työvuoro sentään toi hieman paremman mielen siitä, että saan tehdä töitä, ja siitä rahaa jolla tuonkin laskun saa maksaa...ja toivottavasti äiti et sitten lukenut tätä!
Aamulla kännykkä on säädetty jo herättämään ennen kello kahdeksaa. Juoksulenkki Töölönlahdella ja sitten suoraan Arbikselle seminaariin. Illalla ulos - pitkästä aikaa lauantaina!
Kuva 2002 Ties - pink tie