Tämä viikko taisi olla kevään viimeinen rikkinäinen viikko. Torstaina vietettiin maailman homofobian vastaista päivää, jolloin Pinkkiruusu ry oli mukana 1705-tapahtumassa dtm:ssa. Ennen tilaisuutta järjestettiin ruusutalkoot, jossa ruusu sai kaverikseen mietelauselapun. Juhlatilaisuus dtm:ssa oli hyvin lämminhenkinen ja hauska. Tilaisuudessa puhuivat mm. Europarlaamentaarikko
Alexander Stubb, SETA:n pääsihteeri
Aija Salo sekä koulutussuunnittelija
Ville Ylikahri. He kaikki pohtivat nykypäivänä esiintyvää homofobiaa ja sen eri muotoja. Eri maissa ja osissa maailmaa tuo homo-pelko on erilaista. Pohjoismaissa kamppaillaan nykyään siitä, onko samaa sukupuolta oleville henkilöille adoptoida lapsia ja miten hyvin meidät otetaan huomioon yhteiskunnassa sekä esimerkiksi työyhteisössä.
Suuressa osassa maailmaa "homoutta" ei sen sijaan edes tunnusteta. Henkilöt, jotka rakastavat samaa sukupuolta, kohdellaan sairaina rikollisina, jotka "kiinni" jäätyään homostelusta, saada jopa kuolemantuomion.
Ei asiat meilläkään aina ruusuisesti ole. Viimeksi eilen sain huomata, että itse taas pienen väliajan jälkeen sain joutua loukkaavan homofobisen arvostelun kohteeksi. Yleisen homottelun ja vähemmistövastaisen kohtelun ulkoapäin kestää aivan hyvin. Aina löytyy joukko ihmisiä, jotka eivät arvosta ihmisoikeuksia ja katsovat oikeudekseen ampua puskasta. Pahimmalta homofobia kuitenkin tuntuu silloin, jos se tulee yllättävältä taholta tai ryhmästä, josta sitä ei olisi uskonut. Toki ulkoisilla tekijöillä kuten ikä, asuinpaikka ja muut "selittävät" tekijät tulee ottaa aina huomioon, mutta ei silläkään asiaa voi loputtomiin selittää.
Haluaisin aina itse olla mahdollisimman suvaitsevainen ja ymmärtäväinen erilaisuutta kohtaan, koska itse on saanut kokea ihmisten ennakkoluulot, juuri vähemmistöryhmään kuulumisen vuoksi. Mutta kai minullakin on jossain vaiheessa olla hyväksymättä joidenkin henkilöiden mielipiteet? Vaikka en pitäisiköön henkilökohtaisesti jostakin ihmisestä, en lähde yleistämään, että kaikki tuohon viiteryhmään kuuluvat henkilöt olisivat samanlaisia. Kaikki lihaa syövät heteromiehet eivät ole ennakkoluuloisia juntteja. Toki ihmisen luonteeseen kuuluu, että yleistämällä pääsee helpommin. Mutta johonkin se raja on vedettävä.
Oli kyseessä sitten työyhteisö, perhe tai harrastustoiminta, ei toisten vähättelyä ja alistavaa kohtelua tarvitse sietää. Kun paikalla on ihmisiä on aina myös yhteisö. Yhteisön velvollisuus ja vastuu on puuttua voimakkaasti rehottavaan epäoikeudenmukaisuuteen. Jos joku ei pelaa yhteisillä pelisäännöillä, on hänelle annettava mahdollisuus muuttaa tapojaan. Jos muutosta ei kuitenkaan tapahdu, tulee asiaan saada loppu.
Toivon, että ihmisillä riittäisi rohkeus avata suunsa, kun tilanne sitä vaatii. Olen tyytyväinen siihen, että omassa ikävässä tapauksessani, kanssaihmiset ovat reagoineet voimakkaasti. Kiitos siitä heille. On hassua jäädä miettimään kuitenkin lopuksi sitä, olenko liian herkkä tai ylireagoinko asiaan? Eihän minun pitäisi edes ajatella asiaa - itsensä syyllistäminen saa jäädä heti - minun, eikä kenenkään muunkaan tarvitse koskaan sietää tippaakaan homofobiaa! Mikään syy ei saa antaa oikeutusta käyttäytyä tiettyä ihmisryhmää kohtaan yksioikoisesti syrjivästi.
Käsillä on vapaa viikonloppu. Tänään viimeistelen opinnäytetyötäni ja lähden pian nauttimaan kauniista ulkoilmasta. Ystävälläni Minnalla on tänään 30-vuotissyntymäpäiväjuhlat. Onnea siitä hänelle. Itse täytän vasta 27 vuotta - kiitos äitille ja isälle.
Kuva Jani, Anna, Emma ja Anssi - Pinkkiruusun jakotiimi 17.5.2007
