Suomen urheat hopea-pojat tulivat yöllä kotiinsa. Voi miten hienoa olikaan kuulla ja nähdä, kun nuo silminnähden humalassa olevat jääkiekkoilijat ottivat yleisönsä Kauppatorilla keskellä yötä. Yllätyksenä ainakin minulle tuli se, että kiitosjuhlat pidettiin siitäkin huolimatta, että jääkiekon olympiakulta karkasi Ruotsiin.Puitteet olivat tällä kertaa ainakin tv:sta katsottuna todella hienot. Lava oli iso, valot kirkkaita ja kiekkoilijat komeita. Juhlassa laulettiin samat laulut, kuin jotka olisi laulettu jos Suomi olisi voittanut kullan. Hämmentävää oli seurata miten isänmaalista ja hienoa on olla suomalainen, siis vaikka hopea saatiinkin. Kaipa se on ihan hienoa. Ja ollaanhan me totuttu saamaa sitä hopeaa. Näissäkin kisoissa urheilijamme saivat kuusi hopeaa ja kolme pronssimitallia. Ruotsi sai seitsämän kultaa ja muut mitallit päälle.
Tällaiset kisat tuovat pintaan aina tuon suuren kansallistunteen, jonka varaan monen itsetunto on rakennettu. Huomionarvoista kuitenkin on, että monet noista suomalaisuuden nostattajista asuu itse ulkomailla. Eikö meillä todellakaan ole mitään muuta, joka yhdistäisi kansaamme. Kekkosta meillä ei enää ole - onneksi sentään Koko kansan Tarja. Miten tärkeää tuo kansallistunteen nostaminen nykyään on? Laajenevassa Euroopassa toki tarvitaan tiettyä itsekkyyttä, kun taistellaan maaseudun tukipenneistä - tai siis senteistä.
Jotenkin sitä vaan ajattelee, että mitä sitä suotta juhlia hopeaa suurella kansanjuhlalla. Ehkä suurin syy siihen oli se, että kun kerran ollaan hieno lava keskustaan rakennettu, ei sitä voi käyttämättäkään jättää. Tyypillisen suomalaista ajattelua. Mitenhän ruotsissa olisi hopeaa juhlittu...
Ruotsalainen toveri totesi ironiseen sävyyn nähdessään suomalaisten poikien harjoitellessa jalkopalloa kentällä; "Tuolla ne pojat harjoittelevat, että voivat voittaa sitten joskus hopeaa olympialaisissa...". Ollaanko me oikeasti noin säälittäviä? Että kun ei saada kaikkea, niin tyydytään vähempään? Oikea, suoraselkäinen suomalainen olisi ollut vaan noistakin hopea-mitalleista hiljaa ja mennyt harjoittelemaan ladon taakse hiljaa seuraavaksi neljäksi vuodeksi, että sitten seuraavissa kisoissa onnistuttaisiin.
Odotan jo innolla millaiset pirskeet Håkaneilla on tänään Tukholmassa...varmaan tosi hienot. No, eikun sitten vaan harjoittelemaan seuraavia koitoksia varten. Kyllä se meidänkin vuoro vielä koittaa. Ja onnea niistä hopeoista - joka tapauksessa.
ps. Melodifestivalenin karsinnat ovat käynnissä kultamaassa - missäs vaiheessa on meidän valmistelut Euroviisuissa?
