Onnea valmistumisesta Jussi

On vihdoin tullut kesäkuu. Koko toukokuun olen hokenut siirtäväni kaikki reagointia vaativat asiat liittareiden jälkeiselle ajanjaksolle. Nyt, kun sitä aikaa pitäisi olla, huomaa tekevänsä silti jotain aikaa vievää. Viikko liittareista, enkä ole vielä saanut nukuttua kuin yhden yön riittävillä yöunilla. Eikä helpotusta ole luvassa ennen seuraavaa keskiviikkoa. Matkustin tänään junalla Nurmekseen melkein kahdeksan tuntia. Alunperin minun oli tarkoitus lähteä pikkuveljeni lakkiaisiin jo ennen seitsemää aamulla, mutta nukuin aamulla pommiin. Heräsin lopultu vasta tunnin myöhässä junan lähdön jälkeen Oraksen viestiin - onneksi, sillä ilman sitä olisin nukkunut varmaan iltapäivälle asti.

Olin eilen torstaina töissä hotellilla, jossa oli Kämpin uusien ravintoloiden avajaiset. Paikalla oli kutsuttu reilu tuhat kaupungin ykköshenkilöä (siis elitististä ökyilyä, tiedän Wiltsu-kulta, mutta ammatillisesti - tapahtumanjärjestämisen näkökulmasta - mahtava paikka oppia) juhlistamassa uusia hienoja tiloja. Avajaiset kestivät kuutisen tuntia, jonka aikana kutsuvieraiden oli tarkoitus käydä tutustumassa neljään eri kohteeseen, jossa jokaisessa oli erityyppistä ruokaa ja juomaa. Pelkästään Taittingerin shampanjaa oli varattu yli 300 pulloa - canapeina oli mm. pinjansiementoasteja kvitteni marmeladilla sekä lohirilletteä mädillä. Jälkiruokapöydällä oli ainakin neljää eri kakkua ja petit fourseja, alakerran uudessä (jo täällä mainostamassani) Yume-ravintolassa oli taas tarjolla sushia ja muuta herkullista... Vaikka monta tilaisuutta olen minäkin talossa tehnyt, olivat eiliset juhlat kyllä kaiken huippu! Välittömän palautteen mukaan tilaisuus oli monien mukaan hienoin ja laadukkain, jossa he olivat olleet mukana. Samana iltana olleet suomalaisen kansanvallan juhlat eli eduskunnan 100-vuotisjuhlat oopperatalossa verottivat poliitikkojen osallistumista avajaisiin.

Pitkästä aikaa myös tarjoilijana tuntui kaikki osuvan nappiin. On siis kyllä hieno tunne, kun tuntee olevansa osa hienoa tilaisuutta ja jossa voi täysimääräisesti hyödyntää tietotaitoaan. Olen varmaan ihan outo, kun saan kiksit tilaisuudesta, mutta harvoissa tilaisuuksissa vieraiden ja isäntien välinen kommunikaatio on yhtä sujuvaa kuin eilen. Tilaisuuden jälkeen läksimme juhlimaan pomomme läksiäisiä Meccaan. Pirkistä tulee varahotellinjohtaja Irlantiin - onnea uudesta duunista!

Tulevaisuus edessä - kun vielä kaikki on mahdollista

Mietin juuri, mitkä olivat omat fiilikset seitsämän vuotta sitten, kun itse odotin 12-vuotisen koulu-urakan päättymistä ylioppilasjuhlissa. Olin ainakin kyseisänä ajankohtana mahdottoman rakastunut - sen muistan aivan hyvin. Muuten odotin vain muuttua pois kotoa ja sivarin aloittamista. Itselle lakkiaiset olivat päivä, jolloin sain olla viimeisen kerran juhlittu päivänsankari vanhempien helmoissa. Sen jälkeen elämä olisi otettava vastaan itse, ilman vanhempien välitöntä lähelläoloa. Seitsämässä vuotta on suhteellisen pitkä aika, ainakin kun miettii mitä itselle sinä aikana on tapahtunut. Pääsykokeisiin lukeminen ei kuulunut ylppärikevään ohjelmaan - olin niin varma, että lähtisin opiskelemaan arkkitehdiksi, joka tapauksessa TKK:lle sivarin jälkeen...tai TAIK:kiin..mutta mites siinä kävikään.

Veljeni tuntuu nyt olevan kyllä vieläkin määrätietoisempi kuin itse aikanaan olin. Hänen pöydällään odottavat pääsykoepaperit Tamperelle, jossa hän on jo kuukauden asunut ja tehnyt töitä. Kun itse hommasin ensimmäisen varsinaisen työpaikan vasta reilu vuosi lukion päättymisen jälkeen, on veljeni saanut jo ennen lakkiaisia kolme eri työpaikkaa. Nopeaa toimintaa. Ei siis tarvitse olla huolissaan pikkuveljen puolesta - hän tulee ainakin pärjäämään tässä maailmassa. Paremmin kuin moni muu. Tähän ei ole vähiten vaikuttanut vakaa ja rakastava perhe, jossa olemme saaneet kasvaa. Välillä tunnen oikeasti huonoa omaa tuntoa siitä, miten hyvin itsellä asiat ovat. Asiat ovat vain menneet omalla painollaan, ilman, että niitä olisi paljoa ohjaillut.

Suuri osa ihmisen elämän valinnoista on täysin sattumaa. Vaikka perhe ja kasvuympäristö antavatkin pohjan, jolle elämän voi rakentaa, odottamattomat tekijät määräävät yllättävän paljon. Voisin esim. spekuloida olisinko nyt jo valmis arkktitehti, jos olisin mennyt pääsykokeisiin suoraan samana keväänä kun kirjoitin? Ainakin matematiikan opit olisivat olleet päässä paljon tuoreempina, kuin vasta vuoden päästä kirjoituksista. Entäs olisinko koskaan mennyt mukaan yhdistystoimintaan ja politiikkaan, jos en olisikaan aloittanut opintojani Laureassa? Muistan tosin käyneeni SETA:n Turun toimistossa jo syksyllä -99 ja halunneeni mukaan toimintaan, mutta silloin kukaan ei minua osannut oikein auttaa ja pyytä mukaan...

Ihminen määrittelee itsensä usein koulutuksen tai ammatin perusteella. Kun on tehnyt monenlaista hommaa huomaa, että monenlainen tietämys, sivistys, erilaisuuden sietäminen ja ymmärtäminen on loppujen lopuksi arvokkainta mitä ihmisellä voi olla. Ja oman itsensä arvostaminen. Voisin niin olla kirjoittamatta täällä työstäni tarjoilijana, mutta en sitä todellakaan tee. Mitä kauemmin olen ollut alalla arvostan työtä ja sen fyysisyyttä entistä enemmän. Olen niin helvetin ylpeä siitä, että tekemällä (oikeaa)työtä olen saavuttanut jostakin asiasta osaamista, jota kaikilla ei ole ja josta voi olla ylpeä (ja huom! luen toki oikeaksi työksi myös toimistotyön ja politiikan, vaikka fyysisyys keskittyykin näissä hommissa usein istumalihaksiston kestävyyteen).

Se, miten paljon valkokaulusherra tarjoilijan työtä sitten arvostaa, on hänen oma häpeänsä. Usein tuntuu siltä, että monille ihmisille tarjoilijan työ tarkoittaa työtä, jota voisi tehdä kuka tahansa kellä tarjotin pysyy kädessä. Mutta ei. Vaikka itsekin välillä kiroan työaikojen pituutta ja venyvyyttä, kyllä työstä myös saa paljon. Ilman, että tekisin myös näitä töitä kaiken politiikan lisäksi, olisin varmasti paljon ohuempi henkilö (siis myös henkisesti ; ) ).

Siispä kaikille kevään valmistuneille - ammatin tai valkolakin saaville - isot onnittelut!