torstaina, heinäkuuta 05, 2007

Lomakauden avajaiset - blogi jää kesätauolle

Helsinki Pride -tapahtuma keräsi järjestäjien mukaan paljon osallistujia. Myös Pinkkiruusu ry:n tilaisuuksissa oli mukana hyvin porukkaa. Lauantain kulkueen jälkeen Pinkkiruusulla oli esittelypöytä yhdessä Demarinuorten ja SONK:in kanssa Kaivopuiston juhlassa - "Älä lyö lyötyä" -kärpäslätkät tekivät hyvin kauppansa ja sää suosi tapahtumaa.

Illalla jatkoimme Vanhalle, jossa järjestettiin Priden pääjuhla. Tilaisuudessa tapasi paljon tuttuja ja pääesiintyjänä oli Army of Loversin puuhamiehen uusin projekti Bodies without Organs. Tilaisuudessa ärsytti ainoastaan lipun kova hinta: 20 e normaalilippu ja 15 e SETA:n jäseniltä! Itselläni sattui olemaan nyt rahaa, mutta tiukkaa meinasi tehdä. Kun narikka otti järjestyksenipitomaksua vielä 2 e niin alkoi olla jo mitta täynnä. Loppuillan lipitin mehuja, jotka nekin maksoivat maltaita. Toki esiintyjiä oli tänä vuonna enemmän kuin ennen ja hyvään tarkoitukseenhan raha meni.

Viikon lopuksi kävin leffassa katsomassa Transformers-leffan Anssin kanssa. Itselläni oli Transformersin rekka-auto lapsena. Yllättäen monella muullakin tutulla on hyvin elävä kuva näistä roboteista. Elokuva oli harvinaisen hyvä amerikkalaiseksi. Animaatiotyö oli huippuluokkaa ja tarinassakin hauska lanka - voin täysin suositella sitä! Nokia-läppä oli myös hauska.

Maanantaina kävin taas O:n kanssa katsomassa Ocean's 13 -elokuvan. Olen nähnyt kummatkin aikaisemman Ocean's leffat - tämä ylitti taas itsensä. Vaikka luulisi, että kasino ja sen ryöstäminen olisi aiheena kaluttu loppuun, onnistui Soderbergh luomaan leffan, joka pituudestaan huolimatta onnistui pitävän peffan penkissä kiinni. Paikoitellen kuvaus oli jopa yltiötaiteellista, mutta oikeastaan tuki vain värikästä tarinaa.


Parvekkeellani on ollut remontista jääneitä rakennustarvikkeita ja maalipurkkeja. Keskiviikkona päätin ryhdistäytyä ja roudasin kaikki ylimääräiset tavarat kellariin ja tein tilaa parvekekalusteille. Samalla sain tehtyä parvekkeelle "ikuisen rauhan puutarhan" - herra Zen tykkäisi ;)

Ostin viime viikolla itselleni uuden pyörän. Edellinen varastettiin vuonna 2003 tai -04. Siitä lähtien olen lähinnä uneksinut uudesta pyörästä. Kun sen vihdoin sitten sain, kipeytyi jalkani. Yhtenä kimmokkeena pyörälle oli työmatkojen kulkeminen lihasvoimaa hyväksikäyttäen. Kun julkisilla matka Hakaniemeen kestää 30 min niin pyörällä sama aika on vain päälle 20 min. Työpäivä pääsee alkamaan aivan eri lailla polkemisen jälkeen. Tällä viikolla työmatkapyöräily onnistui - tosin ainoastaan parina aamuna.

Tänään torstaina pääsin aloittamaan kauan kaivatun kesälomani. Alunperin loma oli tarkoitus aloittaa vasta maanantaina, mutta sain tehtyä työt siten, että aloittaminen mahdollistui jo nyt. Sain syksyn tapahtumat sille mallille, että mitää suurempaa säätöä ei pitäisi olla enää luvassa.



Eilen lomaani ja parvekettani oli juhlistamassa myös pari ystävääni - Mikko ja Hannu - railakkaat loman aloittajaiset jatkuivat yöhön saakka. Mikko oli ilmoittanut, ettei tule asuntooni, jollen siivoa - pakkohan se oli sitten tehdä. Tästä olen erityisen kiitollinen tänä aamuna herätessäni.

Lomalla ajattelin keskittyä pyöräilyyn, kotiseutumatkailuun sekä muutaman raportin ja kirjan lukemiseen. Tulevana lauantaina menen vielä Turkuun Miesten kesken työn tiimoilta jakamaan kortonkeja ja liukkareita Varsinais-Suomen homoille - olisikohan Hanulla aikaa tavata minut lauantai päivänä?!

Heinäkuun loppupuolella suuntaan matkani Bostoniin ja NYC:iin - pääasiassa tarkoituksen on viettää lomaa hyvien ystävien seurassa, mutta tarkoituksena on saada mahdutettua ohjelmaan myös pari virallisempaakin tapaamista. Pidän lomaa myös blogin kirjoittamisesta - luvassa kuitenkin lomakuvia, jos mielenkiintoisia kuvakulmia aukeaa ;)

5 kommenttia:

Miikka Lönnqvist kirjoitti...

No terve! Pitihän se minunkin tänne ilmestyä kun kaikki poliittinen keskustelu tuntuu keskittyvän ihmisten blogeihin. Mitään kummempia kesäsuunnitelmia minulla ei ole kun kesätyönantajani petti lupauksensa ja jätti varmistamatta sopimamme työpaikan :/ Mutta sinun lomasi se vallan vilkkaalta näyttää :) Mutta kovastihan sitä Suomen kesässä pitääkin touhuta kun se on niin mahdottoman lyhyt mutta onneksi aika vähäluminen!

Anonyymi kirjoitti...

Mukavaa lomaa!

Pian nähään kotikonnuilla, kivaa :)

T

Miikka Lönnqvist kirjoitti...

No kai se lukemiseen kuluu yhtälailla se aika :) Minäkin uuden pyörän sain ostettua ja silläkin pitäisi vähän ajella :P

Seena kirjoitti...

Hyvää kesää! Olen käynyt tekstejäsi lukemassa aina silloin ja tällöin. :)

Jani Ryhanen kirjoitti...

No moi! Onkin ollut oikein kivaa tähän mennessä - huomenna pitää pakata, lento lähtee perjantaina ennen kukonlaulua...