Tarkastetaan matkaliput!

HKL on tainut todella huolestua liputtomien matkustajien määrästä joukkoliikenteessä. Tammikuun alusta laskien olen törmännyt matkalipuntarkastajiin jo kolme kertaa. Tilanteessa, jossa taskussa lymyää ostettua arvoa elokuulle asti olen rauhallinen. Ja pidän tarkastuksia vain hyvinä. Toki itsekin olen aina välillä (lipun arvon loputtua) matkustanut pummilla, mutta muuten en kyseiseen toimeen ole ryhdy.

No, kun tarkastajat näinä aamuina ovat sporaan (=raitiovaunu) hypänneet on mielessäni ollut vain perverssi hyvänolon tunne siitä, että minulla on lippu. Kun ensimmäinen jänis on tarkastajien haaviin jäänyt ja liputtomana matkasta kärähtänyt olen vain hienoisesti hymyillyt. Toissa päivänä kuitenkin järkytyin pahemman kerran. Matkalipun tarkastajathan ovat meidän helsinkiläisten veroeurojen parhaita huoltajia: he tekevät arvokasta työtä ja huolehtivat, että joukkoliikenne pelaisi myös jatkossa ja saisi ihmiset tajuamaan, että ilman yhteiskunnan tukea julkiselle liikenteelle maksaisimme noistakin kyydeistä paljon enemmän.

Tuolloin aamulla kuulin kuitenkin viiden sinitakin sisäiseksi keskusteluksi tarkoitetun puheen (elleivät puhuneet tarkoituksella, jotta tieto leviäisi). Sinitakit noudattavat vuoroja, jolloin ollaan liikkeessä ja milloin pidetään taukoja. No, ihan ymmärrettävää, niinhän töissä aina. Ensimmäiset lounasvuorot alkoivat kuuleman mukaan jo puoli kymmeneltä. Siis puoli kymmeneltä! Kuka pitää ruokataukoa niin aikaisin? No, kuuleman mukaan eivät edes matkalipuntarkastajatkaan. Kuulin heidän valittavan, miten HKL pakottaa ja määritelee milloin sinitakit liikkuvat, syövät tai pitävät vessataukoja. Pelottavaa puhetta ihmisiltä, joiden on jotenkin kokenut aina olevan niin vahvoja ja pelottavia. Puhe kuulosti kuitenkin enemmän sorrettujen mattotehtaan pikkulasten puheelta kuin kaupungin pelottavimman jengin puheelta.

Mikä on siis totuus? Onko työskentely HKL:llä oikeasti niin kamalaa? Missä on Karpo? Tai Mirva Haltia. En ole ehtinyt kysyä asiasta toverilta joukkoliikennelautakunnasta. Määrääkö työnantaja siis milloin rakkoa saa tyhjentää? Järkyttävää. Ihmiset - maksakaa lippunne, tukekaa verovaroin tuettua erinomaista julkista, ympäristöystävällistä liikkumismuotoa!

JOULU SUCKS!

Liikkumisesta tuli mieleen vielä tapaus joululoman alusta. Olin menossa junassa Nurmesta kohti. Koska olen eläimille ja vaikka mille muulle allerginen, pitkillä matkoilla pyrin valitsemaan allergiahytin. Toki oma pieni hytti ei ole pahitteeksi kun yrittää tehdä jotain hyödyllistä.

Samaan hyttiin osui naispuolinen henkilö, joka opiskeli Etelä-Suomessa. Jossain vaiheessa aloitin keskustelun hyttiin tulleen nuoren vihaisen naisen kanssa. Hänen kanssaan väittelin noin pari tuntia politiikasta. No, siinä samalla taisi käydä ilmi, että olen demari. Kun kiihkeä puhetuokio oli sitten ohi ja nuori nainen jäi kotiasemalle aloin puhua hytissä jo aiemmin olleen naisen kanssa.

Kävi ilmi, että hänellä vakava hajusteiden yliherkkyys. Tämä nainen oli tapellut jo jonkin aikaa KELA:n kanssa siitä, voisiko hän saada korvauksia vaivaan. KELA:n lääkärit eivät tätä vaivaa kuitenkaan tunnusta. Nainen oli joutunut jättämään entisen työnsä ja elämänsä Pohjois-Savossa sikseen ja aloittamaan opiskelut etelässä. Siellä hänen onnistui löytämään ammatillinen erikoiskoulu, joka on erikoistunut tarjoamaan koulutusta ihmisille, jotka eivät esim. liikuntavamman vuoksi voi opiskella perinteissä kouluympäristössä.

Naisen ongelma ovat siis hajut, joita ympärillämme yhteiskunnassa on. Oli kyseessä sitten hajuvedet, pesuaineet tai tupakka, aiheutti tuoksut naiselle vaikeaa hengenahdistusta. Vaiva oli alkanut vasta muutaman vuoden sisällä, joten perinteinen allergiakaan ei ollut kyseessä. Kun miettii miten paljon hajuja ympärillämme nykyään on, kuvatunlainen vaiva on harmaan helvetillinen kestää.

Keskustelimme naisen vaivasta ja aloin miettiä miten yhteisistä tiloista voisi tehdä sopivampia yliherkille ihmisille. Helppoa se ei tule olemaan. Keinoina olisi tietysti hajuvesien ja voimakkaiden muiden tuoksujen jättäminen kokonaan pois. Se ei liene nyky-yhteiskunnassa täysin mahdollista. Keinoina ottaa paremmin huomioon yliherkät ihmiset on ainakin miettiä miten paljon tuoksuu.

Naisen koululuokka ja lähimmät opettajat olivat ainakin ystävällisesti luopuneet voimakkaista tuoksuista tunneilla ja alkaneet pestä vaatteitansa hajuttomilla pesuaineilla. Pieniä asioita yksittäisille ihmisille, mutta suuri ja opiskelun mahdollistava asia hajuherkille.

Itse pyrin ainakin olemaan jatkossa entistä huomaavaisempi julkisissa tiloissa siitä, mille tuoksun. Jos käytän allergiahyttejä myös jatkossa, pidän huolen siitä, etten työnnä hajuvettä päälleni niinkuin normaalisti. Tai kun lennän lentokoneissa.