lauantaina, maaliskuuta 03, 2007

1h, k, kh

Nykyään parasta on kun saa viettää lauantai-illan rauhassa kotona. Toki välillä on kiva käydä viihteelläkin, mutta löhöilyä ei tässä tilanteessa voita mikään. Tämä viikko on mennyt kuin vilahdus - jotain uutta, pliis. Pinkkiruusulta tuli tällä viikolla ulos kannari, jossa muistutetaan mitä seuraa, jos vaaleissa voittaa porvarihallitus. Kannari löytyy Pinkkiksen sivulta.

Vaalit lähestyvät omalla painollaan. Tuntuu, että omat työt vaan kasaantuvat, kun vaalijuttuihin menee suunniteltua enemmän aikaa. Pari viikkoa enää, sitten helpottaa. Meillä aloitti töissä meidän uusi pääsihteeri, Miia Manninen. Maaliskuu mennäänkin kahden esimiehen voimin. The more the merrier, I hope.

Perjantaina palautin opettajalle opinnäytetyön. Olemme vääntäneet sitä Tuomon kanssa viime keväästä saakka. Ensi perjantaina selviää miten paljon muutoksia siihen tulee tehdä. Viimeistä Laurean kurssia on jäljellä myös enää muutama tunti - sitten vielä pari esseetä...josko valmistuisin ennen kesää. On ollut aikamoinen sompailu yhdistää työ kouluun ja yrittää samalla tehdä vaaleja ja työtä. Maanantaina aloitin tehdä myös remonttia uudessa kodissani. En joudu tekemään kaikkea ihan itse, vaan mukana hommassa on remontoinnin ammattilaisiakin. Tällä ensimmäisellä viikolla tuohon hommaan on mennyt yli kymmenen tuntia - tänään kierrettiin sisustusliikkeitä materiaaleja etsien. Kyllä nämä vapaat viikonloput tulevat siis tarpeeseen. Huomenna on onneksi melkein kokonaan vapaata, päivällä olisi vaalitilaisuus Pikku-Huopalahdessa ja illalla ainoastaan hieman excel-harjoituksia.

Toivottavasti uusimmat galluppi-tulokset vaikuttavat meikäläisiin positiivisesti ja aktivoivat hieman nihkeesti liikkeelle lähteneet ihmisetkin. Pari viikkoa aikaa kertoa tavoitteistamme ja vakuuttaa ihmiset. Time to run!

Ei kommentteja: