Sairaan nopea elämä

Viikko meni ohi taas elämääkin nopeammin. Vasta tulin Brysselistä, äsken Tampereelta. Olin loppuviikon saikulla kipeän kurkkuni vuoksi. Sinänsä kotona olo on välillä ihan kivaa, omaa tuntoa rasitti ihan urakalla vain se, että tiesin työtovereiden joutuvan tekevän minunkin töitäni, kun en ole paikalla. Katsomaan huomenna millä mallilla duunit ovat.

Olotila ei ole vieläkään täysin normaali - kurkku on kipänä varsinkin aamuisin ja nukkumaan mennessä. Ei auta muu kuin juoda lämmintä ja varoa rehkimästä liikaa. Vein kännykkäni alkuviikosta Nokian liikkeeseen eheytykseen. Ei tainut olla ihan normaalia, että kone lähettää tekstaria yli viisi minuuttia. No, sain luurin takaisin parissa päivässä - ainut ärsyttävä puoli oli, että kaikki numeroni ja kalenterimerkinnät olivat kadonneet tyystin. Varmuuskopio on työpaikan koneella, jolta saan sen vasta huomenna.

Uusien tapaamisten sopiminen on ollut vaikeaa, koska ei ollut täyttä varmuutta millainen tulevien aikojen ohjelma on. Toisen nolohkon asian on muodostanut ihmisten numeroiden puuttuminen. Olen viikonlopunkin aikan saanut suuren määrän viestejä, joista en ole ollut varma keneltä ne ovat tulleet. Kati - en siis ollut poistanut numeroasi, vaan numerot ovat oikeasti hävinneet. Huomenna tilanteen pitäisi korjaantua.

Matkustin lauantaina Tampereelle juhlimaan O:n kolmeakymmentä ikävuotta. Lopulta oma osuuteni typistyi baari-osuuteen Pinkissä. Jossain vaiheessa baarissa huomasin paikalla olevan yllättävän paljon demaritovereita. Ajattelin, että ehkä osa tovereista on tulossa ulos kaapista, enkä halunnut mennä kyselemään mitä he paikassa tekevät. Kun näin lopuksi paikalla myös SONK:in pj:n Mikko "Pärä" Koskisen, päättelin, että kyseessä lienee joku tapahtuma. Tampereella oli ollut poliittisten opiskelijajärjestöjen semma lauantaina, jonka jatkoille porukat olivat saapuneet.

Pink oli muuten paikkana yllättävän kiva ja sisustuskaan ei ollut mikään tylsä. Voin jopa suositella käyntiä baarissa hieman kauempaakin. Pinkistä jatkoimme vielä YO-talolle Miauformers-bileisiin, jossa soitti uusi-seelantilainen Minuit-poppoo. Itse odotin eniten kuitenkin Infektoa, joka nostatti jalkaa ihan kunnolla. Dagen efter sujui chillaillessa ja kuunneltaessa arabisävyitteistä elektro-lounge soljuntaa.

Taisi olla ensimmäinen kerta, kun käytössäni ei ole enää opiskelijakorttia. Junaliput ovat törkeän kalliita. Aikaisemmin opiskelija-alennuksen kanssa kustannukset olivat sentään jotenkin siedettävällä tasolla. En ihmettele yhtään miksi ihmiset valitsevat helposti oman auton julkisen sijasta. Useamman kuin yhden hengen talouksissa oman auton käyttö taitaa tulla jopa halvemmaksi. Julkisen liikenteen käyttökustannusten tukeminen olisi oikeanlainen kädenojennus, jos halutaan lisätä julkisten käyttöä. Lisää junavuoroja, määrärahoja raideliikenteen kunnossapitämiseen ja lipun hintojen alentamiseen - samalla vähennetään ruunkia valtateillä ja päästöjä.