torstaina, helmikuuta 15, 2007

P.P.P.


Tänään oli Pinkkiruusun keskustelutilaisuus Sateenkaariperheistä ja sisäisestä adoptiosta. Tilaisuudessa oli alustamassa SETA:n sateenkaariperhetyön projektikoordinaattori Juha Jämsä sekä kansanedustaja ja lakivaliokunnan varapuheenjohtaja Susanna Rahkonen. Juha alusti projektista ja Susanna lainsäätäjän roolista HLBT-kysymyksissä.

Tilaisuudessa julkistettiin myös Pinkkiksen uusi ilme ja logo, jonka on suunnitellut graafikko Tina Aspiala. Oli juhlavaa saada vihdoinkin yhdistyksen kotisivut avatuksi kuukausien työn jälkeen. Pinkkiruusu julkaisi tilaisuudessa myös omat hallitusohjelmatavoitteensa seuraavalle neljälle vuodelle. Tärkeimmäksi asiaksi olemme nostaneet parisuhteensa rekisteröineen parin oikeudesta sisäiseen adoptioon. Tämä tarkoittaa siis tilannetta, jossa samaa sukupuolta olevalla parilla on lapsi tai lapsia, joille ainoastaan toinen vanhemmista on juridinen vanhempi ja toinen sosiaalinen vanhempi. Käytännässähän kumpikin vanhempi on ihan "yhtä" oikea, mutta lain silmissä ainoastaan lapsen biologinen vanhempi on tämän holhooja.

Yhdistyksen tavoitteena on aidosti vaikuttaa siihen, että seuraava Suomen hallitus ottaisi agendalleen ainakin tuon sisäisen adoption kysymyksen. Laajemmin ajateltuna perhelainsäädäntöä tulisi tasa-arvoistaa siten, että samat etuudet liittyen erilaisiin vanhempainetuuksiin kuuluisivat myös HLBT-vanhemmille. Politiikassa sen verran aikaa olleena tajuan, että ihan kaikkia asioita ei yhden hallituskauden aikana voida muuttaa. Suuri osa kansanedustajista lukeutuu tulevaisuudessakin siihen ikäluokkaan ja on kotoisin alueilta, joissa vähemmistöjen oikeudet, varsinkaan homojen tai lesbojen oikeudet, eivät kuulu niihin tärkeinpiin ajettaviin asioihin. Jotta voimme ajaa parhaiten HLBT-henkilöiden asiaa, vaatii se aikaa ja ihmisten kouluttamista. Kuten ennenkin olen puhunut, baby steps ovat parhaita askelia.

Ja fakta on myös se, että ainut tae HLBT-asioiden etenemiselle seuraavien neljän vuoden aikana on se, että SDP ja muut vasemmistolaiset puolueet ovat hallituksessa ajamassa tämän maan asioita. Turha luulla, että Kokoomuksen ja Keskustan porvarintama antaisi mitään toivoa paremmasta huomisesta. Toki oikeisto mielellään lupaa alentaa veroja ja lisää työpaikkoja, mutta täysin käsittämättömillä, katteettomilla lupauksilla ei taata peruspalveluita kuten koulutusta, sairaanhoitoa tai julkista kirjastolaitosta. Mulla ei mene päähän miten voisin olla onnellisempi ihminen silloin saadessani 50 e enemmän rahaa käteen kuukaudessa, mutta huomaavani pian maksavan saman rahan esim. sairaalamaksuina tai korotettuina joukkoliikenteen maksuina. Tai näkeväni entistä enemmän syrjäytyneitä ihmisiä kaduilla vailla huolta. Juu ei!

Nyt kun vaaleihin on enää kuukausi jäljellä huomaa asian entistä selvemmin myös puoluetoimistolla. Mainiosti onnistunut vaalikampanja lisää kierroksia meissä kaikissa ja itsellä on fiilis, että tästä kampanjasta olen myös ylpeä! Viikonloppuna Demarinuorilla oli Vaalistartti yhdessä SONK:in kanssa Turussa. Työelämäaiheinen seminaari päättyi Laulu Palaa -risteilylle, jolla saimme kuulla elävää työväenlauluperinnettä. Sunnuntai-iltana ajoin liiton pakun yhdessä Pärän ja Essin kanssa Helsinkiin. Maanantai-ilta meni Annan tulitikkuja liimaillen ja saunoen ja tiistaina pohdittiin liikkeen tulevaisuutta. Olen aloittanut kampanjan "Pelasta Puolue Päivässä - PPP" -kampanjan. Siinä tarkoituksena on tehdä joku iso tai pieni hyvä teko joka päivä, joka edistää sosialidemokraattisten arvojen etenemistä yhteiskunnassa. Olen vaan sitä mieltä, että tuollaisella kampanjalla ei voi olla kuin kaikkia hyödyttäviä tarkoitusperiä. On mahtava olla Demari ja vielä nuori sellainen!

Kuva SDP:n vaalijuliste

7 kommenttia:

Kyösti kirjoitti...

Niin..

Toisaalta Vihreät on ainut puolue, jonka sisällä ei ole hlbt-vastaista ryhmittymää. Kaikissa muissa tämä ryhmittymä on suht isokin ja heille sallitaan tyhmien mielipiteidensä esittäminen. Meillä Vihreissä ei sellaista ryhmää ole, en tiedä eksaktia syytä tähän.

Anonyymi kirjoitti...

Kyöstille: Niin, ne teikäläiset äänestävät ainoastaan tyhjää hedelmöityshoitolain kaltaisissa kysymyksissä...

Kyösti kirjoitti...

Laura dear,

Höpöhöpö sun kaa :)

Pitää kuitenkin muistaa, että meiltä yksikään ei äänestänyt vastaan - toisin kuin kaikista muista puolueista. Merikukasta olen hiljaa, olen niin muutenkin luvannut ;)

Tuomas Tuure kirjoitti...

Viittaako tuo demarien pyörätuolimainos siihen, että SDP alkaisi vihdoin tehdä jotain, jotta henkilökohtainen avustaja tulisi subjektiiviseksi oikeudeksi liikuntavammaisille?

Jani Ryhanen kirjoitti...

Tuo jako taitaa mennä ihan iän ja sukupuolen mukaan. Toki meilläkin löytyy vanhempia mieshenkilöitä, jotka ovat hlbt-myönteisiä. Esim. hedelmöityshoitolain äänestyksessä SDP oli suurista puolueista kaikkien myötämielisin antamaan hoitoja myös itsellisille ja naispareille.

Demokratiaan kuuluu kaikenlaisten mielipiteiden jakaminen. En ole iloinen siitä, että meillä noita hlbt-vastaisia mielipiteitä laukovat "lihaasyövät heteromiehet" - mutta hekin edustavat omien alueidensa äänestäjiä, joiden äänille he eduskuntaan ovat päässeet. Se miten ennakkoluuloja voitetaan on juuri asioista puhuminen ja rohkeasti vastakkaitenkin mielipiteiden esiintuominen.

Eikös Merikukan tyhjää äänestäminen johtunut siitä, ettei hän olisi halunnut hyväksyä lakia siinä muodossa, vaan halusi tarkennuksia lakitekstiin.

Anonyymi kirjoitti...

Tina Aspiala:n kuvalinkki mennee ihan metsään...hmmm

Jani Ryhanen kirjoitti...

Sori, en ole ehtinyt kommentoimaan tänne aikaisemmin. Tuossa pyörätuolissa on vanhus ja hänen hoitajansa. Tuohon vammaiskysymykseen kuitenkin vastaisin, että seuraavalla vaalikaudella on SDP:llä suunnitelmissa valmistella vammaispoliittinen ohjelma, jossa parannetaan mm. vammaisten oikeutta käyttää avustaa.

Tinan nimestä - juu, se menee eat.fi-sivustolle, jota Tina on tehnyt.

Hyvä m.m. olit kommentoinut siitä, että puolueemme käyttää ihmisoikeuskysymyksiä muita puolueita vastaan - mielestäni emme nyt ihan niin tee. On vain aika todennäköistä, että hlbt-kysymyksissä kehitys jää junnaamaan paikalleen, jos tarpeeksi vanhoilliset voimat pääsevät valtaan. En julkaissut kommenttiasi suoraan, koska siinä oli suora linkki Vihreän ehdokkaan kotisivuille - en viitsi ihan niin suoraan mainostaa toisten puolueiden ehdokkaita, vaikka ne voisivat hyviä muuten ollakin ;)