sunnuntaina, kesäkuuta 25, 2006

Uusi ikkuna Venäjään


Katson juuri ihan mahtavaa ohjelmaa Subilta. Venäläinen talk show - Okna. En ollut pahemmin aikaisemmin edes ajatellut, että Venäjälläkin tehdään puheohjelmia. Ohjelman ennakkotietoja lukiessa voi olla varma, että ainakin shokkihoitoa on luvassa. Huomasin aikaisemmin, että jollain kanavalla on alkanut näkyä myös venäläistä saippuaa. Onhalla meillä tosin usean kymmenen tuhannen hengen venäjänkielinen vähemmistö Suomessa, joten miksipä ei.

Vaikka ohjelmat eivät tasoltaan loistaisikaan on myönnettävä, että aina katsoessa vierasmaalaista ohjelmaa (ulkomailla lähinnä menee arvailuksi jos ei ymmärrä kieltä) telkusta, saa siitä suodatettua jotain oleellista maan ominaispiirteistä. Oli kyseessä sitten japanilainen piirretty tai espanjalainen perhelääkäri, toimii tv ikkunana maan kulttuuriin. Kaikilla ei ole mahdollisuutta matkustella ja kokea kulttuuria itse, toimii tv myös opettavaisena kanavana. Nytkin Oknassa voi kuulla kuinka äiti valittaa miten hänen lapsensa on alkanut vaikuttaa päivä päivältä entistä enemmän isältää. Ah mitä alakuloa ja melankoliaa ;o) (jos kyseessä ei olisi juuri kyseinen ohjelma, olisin varma että yleisössä istui drag queen - tai ehkä rouvalla vaan on hieman vahvempi meikki päällä...) Ja nyt mies tunnustaa, ettei olekaan rakastanut vaimoaan...ja että luullut vaimoaan humalassa toiseksi naiseksi. Tässä Karpo kalpenee 10 - 0!

Lopulta juhannus meni aika rauhallisesti. Perjantain pysyin kotona, eilen kävin moikkaamassa tuttuja Mamassa. Anssi tulee kohta Puolasta takaisin - odotan jo innolla mitä ECOSY:n semmassa on keskusteltu ;) Kiireinen ja haastava viikko luvassa. Ohjelmassa ainakin Pinkkiruusun perustaminen, tv-haastattelu sekä illat töitä...kerron tarkemmin myöhemmin. Mitähän Anssi tuo tuliaisina ;)

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minkä kanavan tv-haastattelu ja milloin se tulee ulos? Onko se suora vai ei? Käsitteleekö Pinkkiruusun perustamista?

Katri Söder kirjoitti...

On se kyllä kamalaa, jos suomalaiset sketsiohjelmatkin toimivat ikkunana maan kulttuuriin. Onneksi meillä on niin vaikea kieli että ulkomaalaiset eivät ymmärrä mistä niissä on kyse...Milloin olet tv:ssa?

Jani Ryhanen kirjoitti...

Hei! Töistä kotiin ja kohta nukkumaan. Siis ykkösen Summeriin olen menossa - nauhoitus perjantaina, keskustellaan siellä mm. suvaitsevaisuudesta muutaman hyvän tyypin kanssa... Yksityiskohdat kerron sitten myöhemmin täällä ;)