torstaina, helmikuuta 09, 2006

Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia


Pari viikkoa koulua takana. Paluu sujui yllättävän hyvin, vaikka pieni pelko elikin sisälläni. Mielenkiintoisinta oli aloittaa laskentatoimen opintojakso alusta taas jälleen kerran. Aikaisempina kertoina jokin muu, samanaikainen meno oli estänyt minua suorittamasta opintojaksoa loppuun. Tällä kertaa olen päättänyt suorittaa sen kuitenkin loppuun. Kun opintojakson muut opiskelijat ovat aloittaneet opiskelunsa vuonna 2004 tai -05 olen siellä ainoana 2001 aloittaneena. Turhauttavaa, I would say. Olenkin sanonut muille kurssilaisille kuinka tärkeää on suorittaa asiat kerralla loppuun - asioiden jättäminen puolitiehen harvoin tuo mitään etua.

Viime päivät ovat olleet myös täynnä erilaisi kokouksia koulutuksia. Olenkin sahannut kaupunkia edestakaisin erittäen tajuta, missä milloinkin olen. Tämän iltapäivän Allianssin "Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia" -työryhmän kokousta odotan erityisen paljon. Työryhmän tarkoituksena on koordinoida ja suunnitella tätä suurta Eurooppalaista nuorisokampanjaa. Kampanjan tarkoituksena on edistää moninaisuuden arvostamista ja osallistumista. Toivon pystyväni vaikuttamaan omalla panoksellani siihen, että kampanjassa huomioitaisiin erityisesti erilaiset vähemmistöt, esim. seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvat henkilöt ja näin edistettäisiin yhteiskunnan moninaisuutta.

Illalla jatkan mielenkiintoisen artikkelin valmistelutyötä ja käyn haastattelemassa ja keskustelemassa aiheesta tuttavani kanssa. Ennen sitä käyn tuttavani kanssa kuuntelemassa Helsingin kaupunginorkesterin konsertin, johon minulla on liput. Tänään on luvassa mm. Franz Berwaldin ja Erkki-Swen Tüürin säveltämää musiikkia. Viimeisen vuoden aikana olen alkanut harrastaa klassista musiikkia enemmänkin - toimin samalla Helsingin kaupunginorkesterin johtokunnassa varaedustajana. Onnekseni olen päässyt osallistumaan konserttien lisäksi myös kokouksiin, joissa orkesterin asioista päätetään. Kevään aikataulusta johtuen tämä on vasta ensimmäinen konsertti johon pääsen. Ajattelin mahduttaa konsertin iltaohjelmaani: se piristää kummasti ja saan samalla rentoutua.

1 kommentti:

Mikael Pirttis kirjoitti...

Moi! Siitä väristä, millä nimeni näkyy, saattaa voida päätellä jo asiani. Ei siellä vielä mitään ole, kunhan vähän harjoittelin. Paremmalla ajalla sitten.