torstaina, toukokuuta 25, 2006

Eläinten välisestä väkivallasta


Ensimmäinen liittokoukouspäivä Tampereella melkein ohi. Istun tällä hetkellä Tampereen demarinuorten toimistossa työväentalolla ja olen päivystän valiokuntia, jotka työskentelevät asiapapereiden parissa. Kello on puoli yksi ja jäljellä on vielä yksi valiokunta tekee vielä töitä...voi kyynel ;)

On kieltämättä ollut mahtavaa nähdä 250 demarinuoren kokoontuvan samaan paikkaan juhlistamaan 100-vuotiasta liittoa, sekä valitsemaan liitolle uutta puheenjohtajaa. Ehdokkainahan ovat Lauri Holappa, Demarinuorten tämänhetkinen poliittinen sihteeri sekä Heta Välimäki, kansanedustajan avustaja. Kisa näyttää menevän täpäräksi - mielenkiintoinen ilta ja yö tulossa junttauksen osalta. Tuntien molemmat henkilöt, uskon molempien suoriutuvan tehtävästä hyvin. Tietysti remmiin astuu myös uusi liittohallitus, jonka vastaa liiton poliittisesta linjasta seuraavat kaksi vuotta. Lauantaina liittarit päättyvät Pakkahuoneelle, johon on tulossa lähemmäs 500 osallistujaa ja toveria vuosisadan varrelta. Luvassa puheita, laulua ja tanssia. Noin suunnilleen. Samalla päivänvalon näkee myös liiton historiasta kertova valokuvanäyttely, jota olen ollut suunnittelemassa. Aiemmin tällä viikolla olin järjestämässä eduskunnassa tiedutustilaisuutta sosialidemokraattisten nuorten 100-vuotishistoriikin tiimoilta. Kirjan kirjoittajat sekä historiatyöryhmän pj Vesa Mauriala kertoivat liiton ajoittain repivästäkin historiasta. Toimittajat valehtelematta jäivät käytävälle, kun eivät sopineet sisään huoneeseen. Demarinuorilla on siis imua.

Viikolla kävin myös syömässä Kämpin uudessa japanilaisessa ravintolassa ystävän kanssa. Sisustukseen oli panostettu urakalla, eikä ruokakaan ollut huonoa. Aluksi söimme sushia ja pääruokana kasviksia laitettuna japanilaiseen tapaan. Palvelu on yltiöystävällistä, oli ehkä jopa hieman vaikeuksia suhtautua siihen positiivisesti. Matkalla kotiin kävelin Finlandia-talon kautta. Rappusilla kuulin pusikosta kauheaa kaakatusta. Kohta eteeni hyppäsi ankka, joka kääkätti kauheasti. Sen perässä tuli toinen, värikkäämpi yksilö, joka ajoi lajitoveriaan takaa. Tätä näytelmää seurasi pari muuta toveria, jotka huusivat kovaan ääneen.

Seurasin ankkojen menoa, ja huomasin kuinka etummainen ajautui kivikkoon - kiusaaja hyppäsi perässä. Minä järkyttyneenä yritin hätyytellä ankkoja pois kivikosta, mutta enhän siinä onnistunut. Ankkatoverit seurasivat kaksikkoa ja eivät todellakaan välittäneet minusta. Olin ihan kauhuissani - mitä tässä oikein tapahtuu. Parittelusta ei lienyt kysymys ellei pari harrastanut sitten s/m:a. Nurkkaan ahdistettu yksilö sai kuitenkin koottua voimansa ja hyppäsi ohitseni ja juoksi Manskua pitkin jalkakäytävällä. Toiset seurasivat perässä. Tässä kohtaa olin jo niin poissa tolaltani, että soitin eläinrakkaalle ystävälleni.

Pohdin sitten kävellessäni Töölönlahtea, mikä tuossa tapahtumassa oli kyseessä. Jos kyseessä olisivat olleet ihmiset, olisin soittanut poliisille. Nyt en tiennyt mitä tehdä. Joka tapauksessa aion jatkossakin yrittää puuttua epäkohtiin ja toisten epäasialliseen kohteluun, oli kyseessä sitten eläimet tai ihmiset. Voi minua jaloa.

Nyt alkaa jo väsymys painaa silmiä niin, että on pakko lopettaa.

4 kommenttia:

Piia kirjoitti...

Mikäköhän niitä ankkoja vaivasi? Romantikkona ja haaveutopistina minun on välillä vaikea käsittää, että eläimet olisivat ilkeitä toisilleen. Ankat kun ovat vielä niin suloisia palleroisia!

Olisin huolestunut itsekin moisesta välikohtauksesta ja yrittänyt tehdä jotain. Toivottavasti siinä ei käynyt pahemmin..Olen aina luullut, että ankat ovat perimmiltään varsin rauhallisia ja lauhkeita, eivät mitään aggressiivisia reviirin puolustajia.

Jussi Tolonen kirjoitti...

nyt taas blogi päivittyy mullakin.

Susanna Rahkonen kirjoitti...

Sä olet niin jalo ihminen! Kerrassaan kunnon demari. Ketään ei saa sorsia! Ei edes sorsat.

Jani Ryhanen kirjoitti...

Heh - luulen, että moni muukin olisi hätääntynyt ja mennyt väliin noiden sorsien tapauksessa. Saati sitten ihmisten ollessa kyseessä.