tiistaina, heinäkuuta 04, 2006

Klo 5:39 / + 26 C

Onneksi on blogi. Mitä sitä muuta yöttöminä öitä muuten tekisi. Päällä on pienoinen ärtymys olotilastani. Jo viikon olen kärsinyt kurkkukivusta. Lääkärissä olen käynyt pari kertaa - hoito-ohjeita sain toki jo ensimmäiseltä lääkäriltä (juo paljon kuumaa, ole hiljaa ja lepää) joo, ihan hyviä ohjeita. Viime viikko meni ymmärrettävistä syistä pienoisessa stressitilassa viikonloppua odotellen. Ei tullut pahemmin levättyä eikä kyllä oltua hiljaakaan. No, eilen kävin sitten Mariassa toistamiseen tapaamassa lääkäriä. Halusin saada häneltä vielä selvennystä, että mitä siellä kurkussa on. No, viljelmät otettiin ja määrättiin voimakasta yskänlääkettä.

Astmaatikkona olen käyttänyt a-lääkkeitä jo valmiiksi paljon, mutta lisännyt lääkkeiden käyttöä entisestään. Yskänlääkettä otin varmuuden vuoksi illalla vielä tupla-annokset. Neljään asti jaksoin sinnitellä kärsien sellasta köhää ettei pahempaa eiemmin ollut...päätin lukea yöllä yskänlääkkeen tuoteselosteen: "Älä käytä lääkettä jos sinulla on astma...haittavaikutuksena unettomuus" - että näin. Olisin voinut itsekin lukea haittavaikutuksista ja kielloista jo aiemmin, muttei minulle tullut mieleenikään, että lääkäri, jolle erityisesti sanon olevani astmaatikko, määrää minulle sopimatonta yskänlääkettä...damn! Missähän menee lääkärin vastuu määrättäessä lääkettä - jos olisin ollut pieni lapsi, ei koko talossa olisi varmaan nukuttu. Toki äitini olisi lukenut lääkkeen tuoteselosteen jo moneen kertaan ennen kuin sitä minulle antaa, joten oltaisiin tältäkin vältytty. Voisikohan äiti muuttaa Helsinkiin...;) Draaman tajuisena ihmisenä herätin toki Anssi (sori) ja kerroin hänelle todennäköisesti kuolevani pian ja pyysin häntä viimeisenä tekonani ottamaan yhteyttä Terveydenhuollon oikeusturvakeskukseen...ehkei nyt sitten sentään :)

Meneehän tämä kesän ainoa lomaviikko näinkin, mutta ärsyksen määrä on kuitenkin sen verran suuri juuri nyt, ettei ajattele aivan loogisesti. Toivottavasti lääkkeen vaikutus häviää jossain vaiheessa, että saisi vaikka hieman nukutuksi...

6 kommenttia:

Katri Söder kirjoitti...

Voi parkaa, toivottavasti paranet pian. Itse olen kärsinyt kammottavista hammassäryistä ja juossut hammaslääkärissä alinomaa sen jälkeen, kun yksi onneton hammas otti ja lohkesi. Ja huomenna menen taas.

Veera kirjoitti...

Jani rakas, lupaa olla hiljaa ja puhumatta, jookos! Believe me, tiedän kokemuksesta sen olevan vaikeaa, mutta ihan oikeasti voipi kurkulle käydä hullusti ja sitten on lopun ikää vaikea puhua. Ja sekö vasta kamalaa olisikin. Ajattele nyt, vuosikymmeniä rikkinäisen äänen kanssa joutuisi taistelemaan ja aina olisi vaikea hölpöttää! Entä jos se meidän kuoroajatus täytyy haudata siksi, ettei sinusta enää lähde pihaustakaan!

Ole kotona (ulkomaailmassa liikkuessa houkutuksia puhumiseen on liikaa), jos on pakko käydä kaupassa ole perisuomalainen äläkä kiitä kassatätiä, kun saat rahasta takaisin. Jos puhelin soi, hylkää puhelu ja pyydä soittajaa lähettämään tekstari. Muuten ei kurkku parane ja ääni lähtee kokonaan.

Kaikesta tästä on se riemu, että kanssaihmisten on ensi viikolla kuunneltava sinua tavallistakin tarkkaavaisemmin, koska puheliaat henkilöt saavat erityispisteitä, jos joutuvat olemaan viikon hiljaa. Tai muut ainakin esittävät arvostavansa sitä, että on pystynyt olemaan puhumatta monta päivää...

Ensi viikolla jutellaan paljon, mutta jos vielä kerrankin soitat mulle kuiskien, niin tulen vahtimaan teille kotiin, että olet hiljaa! ;) Ääniasioiden kanssa ei pelleillä.

T. kaikkien yhteinen äitihahmo ja huolehtija

Jani Ryhanen kirjoitti...

Kiitos rouva ja neiti! Lupaan nyt taas laittaa suuni suppuun...On kyllä ollut kiva vaan olla kotona ja lööpäillä. Alan vasta nyt tajuta, että sain työtä! Iloista olen siis soikeana ;)

Ensi viikon puolivälissä alkaa sitten tosi vääntäminen - uskon, siitä tulee kivaa ja haastavaa.

Mira Tenhunen kirjoitti...

Jani kirjoitit, että vasta joskus yöllä luit yskänlääkepullosi tuoteselosteen. Niin ei saa tehdä!

Tarkoitan, että kaikkien lääkkeiden mukana tuleva paperilippunen pitää AINA lukea läpi, ENNEN kuin aloittaa valmisteen nauttimisen! Teen itse siten, ja se on oikeasti järkevää. Tuskin se lääkäri on tahallaan sinulle, astmaatikolle, määrännyt lääkettä, joka ei astmaatikolle sovi. Voi olla, että hän jo unohti astmasi tai ei tiennyt tai muistanut, että kyseistä lääkettä ei astmaatikoiden ole suotavaa nauttia. Tai voihan se tietysti olla ammattitaidoton tumpelokin, se lääkäri.

Tuoteselosteet ja haittavaikutukset kannattaa lääkkeiden kyljestä lukea aina, koska niissä esimerkiksi mainitaan, jos kyseistä "lääkiä" ei saa käyttää joidenkin muiden lääkkeiden kanssa samanaikaisesti. Sitten voi käydä köpelösti.

Ja kun näihin sairaskertomuksiin päästiin, voin Jani lohduttaa sanomalla, että itse olin erittäin sitkeässä ja aggressiivisessa lentsussa (keuhkoja raastavaa kröhimistä kuten sinullakin) noin kolme viikkoa. Vasta pari päivää sitten tuntui tauti tointuneen lopullisesti. Ja minäkin kävin lääkärissä ja sain lääkkeet jo silloin kolme viikkoa sitten.

Taitaa olla samasta taudista kyse kuin sinulla; sitä on kuulemma liikkeellä. Mutta parane sinä pian!

Anssi Pirttijärvi kirjoitti...

Tässä vain mietin, että onneksi et ole pieni lapsi.

Miu kirjoitti...

Moi Jani, mun sisko on farmaseutti ja saa päivittäin tuskastella lääkäreiden tomppelien lääkemääräysten kanssa. Lääkäreillä on kuulemma lääkeoppia ihan minimaalisesti opinnoissaan, muutama hassu opintoviikko. Sen takia apteekeissa farmaseuttien pitäisi myös tarkistaa lääkkeiden yhteisvaikutuksia.

Ehkä se on vaan farmaseuttien propagandaa, mutta ainakin siskoni mukaan yleislääkärit määrää lääkkeeksi usein mitä sattuu (vaikka diagnosoisivat vaivan aivan oikein)... Mikä tietysti on vaarallista. Kannattaa siis vaivata farmaseutteja kysymyksillä apteekissa!

Toivottavasti selvisit pulastasi! Kauniita kesäpäiviä ja onnea uudesta työstä!

Marianne